Vitamiineja iholle
Blogipostauksia

Ravinto ja ihosi hyvinvointi, onko merkitystä?

Kiitos, kun jaat kavereillesi

(päivitetty 11.8.2020, 29.5.2022 *tuotesuositukset ilman korvauksia)

Ravinto ja ihosi hyvinvointi – kulkevat hyvin pitkälti käsi kädessä, niinkuin muutenkin ravitsemuksen merkitystä korostetaan hyvinvoinnille nykyään hyvin voimakkaasti. Ja hyvä niin.

Ravinto ja ihosi hyvinvointi

Ruokavalio ja sen merkitystä, siis onneksi on jo oivallettu ja todettu, erittäin tärkeäksi, myös ihonkin hyvinvoinnille. Vaikka se koskaan mikään salaisuus ole ollutkaan. Perusjuttuja, niinkuin muuhunkin elimistön ja terveyden hyvinvointiin.

Iho kun on myös elävä elin ja tarvitsee yhtä lailla elääkseen, siinä kuin muutkin elimet päivittäisen huolenpitonsa ja “treenaamisen” lisäksi, myöskin päivittäin ennenkaikkea oikeanlaista ravintoa – muun muassa aminohappoja, vitamiineja, sekä erilaisia kivennäis- ja hivenaineita.

Nämä tarvitsemansa ravintoaineet ihosi saa aina ensisijaisesti sisältäpäin ravinnon kautta, mutta käydään nyt hieman läpi, mitä etua niistä mahdollisesti on sinulle myös kosmetiikankin myötä.

Vitamiineja iholle

Ravinto ja ihosi hyvinvointi – Vitamiinien ja kivennäisaineiden käyttö kosmetiikassa

Sisäisesti saatuna vitamiinit ja kivennäisaineet ovat aina ensisijaisia, koska ihon ravitsemus tapahtuu verenkierron kautta ja tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet saadaan ravinnosta. Kosmetiikkatuotteisiin lisätyt vitamiinit ja kivennäisaineet eivät koskaan täytä sisäisesti saatavien päivittäistä tarvetta.

Sisäisesti saatuna ne eivät aina, esimerkiksi huonon imeytymisen tai heikentyneen aineenvaihdunnan tai vanhenemisprosessin myötä, kuitenkaan riitä iholle asti riittävästi.

Niitä on ihon kunnon ylläpitämiseksi lisätty myös kosmeettisiin tuotteisiin raaka-aineiksi. Ihon pintakerrosten lisäapuna, sisäisesti nautittavien vitamiinien lisäksi, ne ovatkin usein oiva apu tehostamaan ihon elpymistä ja hoitoa.

Erilaisia ihomuutoksia voi myös ilmetä vitamiinien ja kivennäisaineiden puutteen vuoksi.

Kosmeettisissa tuotteissa käytetään runsaasti sellaisenaankin erilaisia luonnonöljyjä, yrttejä, tai vitamiineja ja kivennäisaineita.

Monet vitamiinit kun auttavat ihoakin vahvistumaan ja uusiutumaan.

Vitamiineja, joita useasti käytetään myös kosmetiikassa

  • A-vitamiini, ihonsuoja sekä kauneusvitamiini -INCI: Retinol

On jo vuonna 1935 osoitettu, että A-vitamiinin puutetta on kaikilla niillä ihoalueilla, jotka ovat alttiita UV-säteilylle. A-vitamiini on arka auringonvalolle ja erityisesti UVA-säteilylle, jonka vaikutuksesta se tuohoutuu.

Aurinkosuoja-aineetkaan eivät aina edes anna riittävän tehokasta suojaa tälle vaikutukselle.

A-vitamiini eli retinoli edistää ihon uusiutumista ja stimuloi ihon kiinteydestä vastaavan kollageenin tuotantoa. Lisäksi retinoli lisää ihoon kosteutta sitovan hyaluronihapon määrää.

Nuorentava A

A-vitamiinin nuorentava vaikutus on nykyään jo yleisesti tunnettu ja tunnetaankin, myös edellä mainituista syistä nimityksellä Nuorentava A.

Sitä olisi myös hyvä saada päivittäin yhdessä vitamiinien C ja E kanssa.

Erityisesti jos: Ihosi on valon vanhentama tai sitä ennaltaehkäistäkseen UV-suojan lisäksi

Ihosi on valon vanhentama tai sitä ennaltaehkäistäkseen UV-suojan lisäksi, voi olla hyväksi antaa päivittäisessä kosmetiikassa myös ihollesi A-vitamiinia.

Kaikki A-vitamiinijohdannaiset kuuluvat retinoideihin ja A-vitamiinilla on lukuisia estereitä. Enimmäkseen siitä käytetään hyvin siedettyjä, ihossa osittain retinoliksi muuttuvia retinyylipalmitaattia ja -asetaattia.

Vähemmän tunnettuja ovat retinyylipropionaatti ja -linoleaatti (vitamiini A + välttömättömät rasvahapot).

Käytössä A-vitamiinin esterit eivät kuitenkaan ole yleisesti ihoa ärsyttäviä, vaikka ovatkin tehokkaita. Positiivisen vaikutuksensa vuoksi A-vitamiinijohdannaisia, mitkä on stabiloitu, lisätään kosmeettisiin tuotteisiin ja erityisesti vanhenevalle iholle sekä aurinkokosmetiikkaan.

Puhdas A-vitamiini vaikuttaa ihollasi heti, mutta johdannaisista palmitaatti ja asetaatti vasta kun tuotteisiin lisätyt apuaineet, ovat muuttaneet ne A-vitamiiniksi.

A-vitamiinin vaikutus ihollasi:

  • parantaa kollageenin muodostusta ja ihosi elastisuutta
  • ylläpitää ihollasi kosteuspitoisuutta, estää ihon kuivumista ja hilseilyä
  • suojaa ihoasi ilmastollisilta haittatekijöiltä
  • vahvistaa ihoa UV-säteitä vastaan, parantaa sen kykyä ruskettua tasaisesti sekä ennaltaehkäisee vanhuuden efelidejä (efelidi – pisama)
  • elvyttää ihosi toimintoja, mikroverenkiertoa ja edistää uutta solumuodostusta
  • toimii antioksidanttina ja myös estää ihon ennenaikaista vanhenemista.

Kenelle myös A-vitamiinia sisältävää kosmetiikkaa?

Erityisesti aikuiselle iholle, joka haluaa sileyttä ja nuorennusta.

Huomiona; A-vitamiinista on erotettava A-vitamiinihappo eli retinolihappo, tretioniini. A-vitamiinin johdannainen, joka syntyy kun vitamiiniin on lisätty synteettinen happoradikaali COOH. Aine nimeltä retinol EI ole A-vitamiinihappo vaan vitamiini A

Vitamiineja, joita useasti käytetään myös kosmetiikassa

Vitamiineja iholle - ravinto ja ihosi hyvinvointi

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

Lue myös: Miksi hoitaisin ihoani ja mikä siinä on tärkeintä…?

  • B-vitamiinit

B-vitamiineista kaikki vaikuttavat ihoosi ja hermostoon. Sisäisesti Bvitamiinin lähteitä ovat maitotuotteet, pavut, idut, mantelit, pähkinät, siemenet, maksa ja luonnonriisi sekä tummanvihreät kasvikset, kuten parsakaali.

B12vitamiinia saadaan kuitenkin enimmäkseen eläinperäisistä ruoka-aineista, kuten lihasta, kananmunasta, maitotuotteista ja kalasta. Kasvikunnan tuotteista esimerkiksi Spirulina Pacifica -makean veden levästä. (HUOM! Spirulina Pacifica -tuote on ainakin toistaiseksi pois Aistin vakivalikoimasta, mutta pyydettäessä aisti(a)aistikauneus.fi on vielä kauttamme tilattavissa).

Kosteuttava B -vitamiini

Ihonhoidossa käytetään useita eri B-vitamiineja. Ulkoisessa käytössä voidaan huomioida B-vitamiinista muun muassa seuraavaa:

B1-vitamiini – INCI: Thiamine nitrate

Kosmetiikassa käytetään B1-vitamiinia etenkin seborrean (tali-ihottuma) ja aknen hoitotuotteissa. B1-vitamiini voi estää myös iholla yliherkkyysreaktioita.

On todettu myös, että B1-vitamiini yhdessä C- ja E-vitamiinien kanssa, estäisi mahdollisesti myös ihosi vaurioitumistakin, erilaisten ilman saasteiden tai tupakansavun tähden.

B1 (thiamine) sisältäviä ravintoaineita ruokavaliossa - ravinto ja ihosi hyvinvointi

B2-vitamiini –  INCI: Riboflavine

B2-vitamiinia käytetään myös kosmetiikassa seborrean ja aknen hoidossa. Lisäksi B2 parantaa myös atrofista ihoa (atrofia – ihon surkastuminen ja kuihtuminen) sekä rauhoittaa iholla ärsytyksiä ja punoitusta.

B3-vitamiini (Niasiini – nikotiinihappoamidi) – INCI: Nicotemide

Niasiinia käytetään myös estämään seborreaa (tali-ihottuma), ihon punoitusta ja kuivumista.

B3-vitamiini parantaa siis ihosi kosteudensitomiskykyä, rauhoittaa ihoa ja vähentää myös tulehdusvälittäjäaineiden muodostumista. Se stimuloi ihosi pintaverenkiertoa ja toimii antioksidanttina.

Niasiinilla tarkoitetaan sekä nikotiinihappoa että nikotinamidia, jotka ovat farmakologisesti erilaisia, mutta vitamiinivaikutukseltaan samanlaisia

B5-vitamiini (Pantoteenihappo) – INCI: Pantothenic acid

Kosmetiikassa käytetään erityisesti D-panthenolia, joka muuttuu ihossa pantoteenihapoksi. Elvyttää ihosi ja hiuspohjan toimintoja. Kosteutuksen lisäksi B5 rauhoittaa tulehduksia, vähentää kutinaa ja edistää ihosi luontaisen suojan muodostumista. Sopii myös ihovaurioiden, atooppisen ja herkän ihon hoitoon.

Aktivoi myös solujen uusiutumista, parantaa ihosi energia-aineenvaihduntaa sekä kosteuttaa.

B6-vitamiini (Pyridoksiinihappo) INCI: Pyridoxine

Elvyttää ihosi mikroverenkiertoa ja normalisoi yleensä ihon toimintoja sekä estää myös seborreaa (tali-ihottuma).

B6 vitamiinilähteitä ravinnosta - ravinto ja ihosi hyvinvointi

B7-vitamiini (Biotiini) – INCI: Biotin

Biotiini tunnetusti ehkäisee ihon kuivumista sekä hilseilyä ja vahvistaa ihoasi.

B9-vitamiini (Foolihappo) – INCI: Folic acid

Estää ihon atrofiaa (tarkoittaa solun koon pienenemistä sen rakenneosien vähenemisen seurauksena), stimuloimalla sen solujakautumista.

B12-vitamiini (Kobalamiini) – INCI: Syanocobalamine

Kobalamiini käytetään yleisesti myös seborrean, ihon atrofian sekä teleangiektasian hoitotuotteissa.

B12 vitamiinin lähteitä ravinnosta - ravinto ja ihosi hyvinvointi

B15-vitamiini (aprikoosiuute) – INCI: Prunus armeniaca

Alunperin eristetty aprikoosinsiemenistä, mutta myös kurpitsansiemenetkin ovat arvokkaita B15-vitamiinin lähteitä. B15 on hyvä ehkäisemään ennenaikaista vanhenemista, koska parantaa elimistön kykyä käyttää happea ja parantaa myös verenkiertoasi.

  • parantaa solujen uusiutumista ja ihosi mikroverenkiertoa
  • edistää ihon omaa NMF:n (Natural Moisturising Factors) toimintaa
  • parantaa myös ihosi kimmoisuutta ja pehmentää ryppyjä.

Kosteuttava B -vitamiini

Kenelle B-vitamiinia sisältävää kosmetiikkaa?

Kaikille, etenkin kuivalle tai punoittavalle iholle sekä myös osa B -vitamiineista hyvät myös seborrean (tali-ihottuma) ja akneihon hoidoissa.


Ravinto ja ihosi hyvinvointi

C-vitamiinia iholle - ravinto ja ihosi hyvinvointi

  • C-vitamiini – INCI: Ascorbic acid

Askorbiinihappo eli C-vitamiini toimii antioksidanttina suojaten UV-säteilyn haitoilta. Se virkistää kollageenin tuotantoa, rauhoittaa tulehduksia sekä vaikuttaa ihonväriin ja pigmenttiläiskien syntymiseen säännöstelemällä melanogeneesiä.

C-vitamiinilla on ulkoisesti käytettynä monipuolinen vaikutus ihoon (tri Christian Montastier)

Kirkastava C

UV-altistus laskee C-vitamiinin määrää ihossasi. Syö siten aurinkoaikaan, kuten tottakai myös muulloinkin, mikä on aina tärkeätä, reilusti C-vitamiinia sisältäviä kasviksia, marjoja ja vihanneksia.

C-vitamiinia muun muassa näistä - ravinto ja ihosi hyvinvointi

Kun C-vitamiinia käytetään ulkoisestikin, pitoisuus on iholla kuitenkin 20-40% korkeampi kuin vain pelkällä sisäisellä käytöllä. 

  • toimii antioksidanttina ja tehostaa E-vitamiinin vaikutusta
  • parantaa ihosi hapensaantia, mikroverenkiertoa ja väriä
  • estää pigmenttihäiriöitä ja auttaa hyperpigmentaation hoidossa, sääntelemällä melanogeneesiä
  • entsyymit, jotka vaikuttavat hyaluronihapon syntyyn, C-vitamiini parantaa niiden toimintaa ja näin myös kosteuttaa ihoasi
  • C-vitamiini myös estää teleangiektasian pahenemista sekä vahvistaa kapillaarien seinämiä
  • parantaa myös muun muassa fibroblastisolujenkin toimintaa sekä ihosi kollageenin ja elastiinin muodostusta

Kenelle C-vitamiinia sisältävää kosmetiikkaa?

Kaikille ja erityisesti kirjava- tai sameaihoiselle kirkastamaan ja tasoittamaan ihon sävyä.

Lue myös tämä: Harkitsetko luonnonkosmetiikkaan vaihtamista? Tässä 10 hyvää syytä

Lue lisää tästä: Miten aloitat kasvojen ihonhoidon puhtailla luonnontuotteilla?


  • D-vitamiini – INCI: 7-dehydrocholesterol

Iän myötä D-vitamiinin muodostus ihollasi vähenee UV-säteilyn vaikutuksesta ja tästä syystä on myös alettu lisätä sen esiastetta 7-dehydrokolesterolia kosmeettisiin tuotteisiin. D-vitamiinia pidetään solutoiminnan tasapainolle ja keratinisoitumisprosessille tärkeänä.

Ihosi kolesteroli reagoi UV-säteiden kanssa edistäen näin D-vitamiinin (D3) muodostumista, joka sitten aktivoituu maksassa ja munuaisissa. 15-30 minuuttia päivässä on riittävä päiväannos kesäaikaan. D-vitamiinin vajaus on Suomessa yleistä erityisesti loppusyksyllä ja talvella. Eikä se riittävä paiste ole taattua kesäisinkään, ainakaan koko kesäksi.

D-vitamiini on yksi elimistön tärkeimmistä ravintoaineista

D-vitamiini on tärkeää kehon toiminnoille, mutta erityisesti se vaikuttaa solujesi uusiutumiseen ja edistää normaaleja lihastoimintoja. Se on myös elintärkeää luustoa ja hampaita vahvistavien kalsiumin ja fosfaatin imeytymisen kannalta.

Lisäksi sen oletetaan muun muassa parantavan ihosi aineenvaihduntaa, vastustuskykyä ja elastisuutta, ilmaston haittavaikutuksia vastaan. Tehokas antioksidantti siis, joka estää myös vapaita radikaaleja tekemästä tuhojaan ja vanhentamasta ihoasi ennenaikaisesti.

D-vitamiinin saanti ravintolisistä tai myös lisäksi ihovoiteistakin on osoittautunut hyödylliseksi erityisesti esimerkiksi psoriaatikoilla, sillä se lieventää ihosairauden oireita, kuten kutinaa ja ihon kuoriutumista.

Näin myös ihokin korjaa itseään paremmin ja tulehdukset voivat helpommin vähentyä, sekä iholla että kehossa.

D-vitamiini on erinomainen antiage -raaka-aine ihonhoitotuotteissa, sillä se ehkäisee aurinkovaurioita ja ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä. Voimakkaan antioksidanttisenkin vaikutuksensa ansiosta D-vitamiini auttaa ihoasii myös korjaamaan itse itseään paremmin, mahdollisen auringossa palamisen, vaurion tai ihottuman jälkeen.

Auringon paistaessa kesäisin, toimii D-vitamiinin tuotanto ihon kautta parhaiten.

Sisäisen käytön lisäksi, D-vitamiini on siis myös erinomainen antiage -raaka-aine lisättynä ihonhoitotuotteissa, sillä se ehkäisee aurinkovaurioita ja ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä, myös ulkoisesti.

Korvaamatta tietenkään ikinään sisäistä käyttöä ja tarvetta sekä ulkoisesti aurinkosuojatuotteita!

Neljä täysin toisistaan poikkeavaa vuoden aikaa Pohjoismaissa ovat rikkaus, mutta vitamiinien saanti ei silti ole mikään itsestään selvä asia, vaan siitä pitää jokaisen itse huolehtia.

D-vitamiinien tarve kasvaa pimeinä vuodenaikoina, myös sisäisesti käytettynä

Lisäravinne on varma ratkaisu vuoden jokaiseen päivään. Esimerkiksi Suomessa asuvan henkilön on järkevää ottaa D-vitamiinia sisältävä ravintovalmiste säännölliseen käyttöön ympäri vuoden, jolloin krooniset flunssatartunnat vähenevät jopa 12% (HUOM! D-aitamiini tuote on ainakin toistaiseksi pois Aistin vakivalikoimasta, mutta pyydettäessä aisti(a)aistikauneus.fi on vielä kauttamme tilattavissa).

Auringon valo ja lämpö heikentyvät jälleen syksyn saapuessa ja erilaiset kiusalliset oireet alkavat hallita monien ihmisten arkea. Päivät pimenevät, flunssakausi alkaa ja mieliala laskee talvea kohti, myös korvatulehdukset, keuhkoputkentulehdukset ja hengitystieinfektiot yleistyvät syksyisin.

Lue lisää tästä: Hyvinvointia luonnosta – Onko käyttämäsi ravinto riittävää?


Ravinto ja ihosi hyvinvointi

  • E-vitamiini – INCI: Tocoferyl

Nykyisin E-vitamiinin lisäystä suositaan kosmettisiinkin tuotteisiin, koska se toimii erinomaisesti antioksidanttina sekä suojelee näin samalla rasva-aineita härskiintymiseltä.

Ravinto ja ihosi hyvinvointi
Mantelit sisältävät runsaasti E-vitamiinia, saksanpähkinät puolestaan runsaasti kasvipohjaisia omega-3-rasvahappoja.

Vahvistava E

Muita E-vitamiiniin vaikutuksia ovat muun muassa:

  • parantaa mikroverenkiertoasi, teleagniektasiaa ja myös rosaceaa
  • parantaa sidekudosten kiinteyttä
  • suojelee solukalvoja
  • suojaa ihoasi ilmastollisilta haittatekijöiltä ja myös UV-säteilyn vaurioilta
  • edistää muiden vaikuttavien aineiden tehokkuutta
  • parantaa arpeutumista plastiikkakirurgisten toimenpiteiden jälkeen (tri Robert Lovas)
  • estää lentigoja (kesakko)

E-vitamiini antioksidantti, joka kosteuttaa, pehmentää, suojaa ja rauhoittaa ihoasi. Tehostaen myös muiden antioksidanttien toimintaa ja hidastaa näin myös vapaiden radikaalien aiheuttamaa ihosi ikääntymistä.

Kenelle: Kaikille ihotyypeille.

  • F-vitamiini

Keholle välttämätön rasvahappo ja ihon suojakerrokselle rakennusaine, joka pitää ihosi tasapainossa. F-vitamiini on  runsaasti omega-6- ja omega-3-rasvaa sisältävistä linoli- ja linoleenihapoista rakentuva rakennusaine, joka pitää ihosi tasapainossa.

Rasvahapot on tärkeä osa ihosi suojakerroksessa. Suojakerroksen tehtävänä on säilyttää ihon tasapaino, jotta se pysyisi raikkaana, pehmeänä ja kosteutettuna.

Suojaava F-vitamiini

Rasvahapot näyttelevät korvaamatonta roolia koko kehon hyvinvoinnissa ja kosmeettisissa tuotteissa ihon hoidossa ihon päällimmäisessä, suojaavassa kerroksessa. Kun ihosi ulommaisin kerros on kunnossa, suojaa se ihoasi ulkoa tulevilta haittatekijöiltä ja estää myös kosteutta haihtumasta iholta.

Jos ihoasi siis kiristää, tai se tuntuu muuten kuivalta, kärsii punoituksesta tai aknesta, kyseessä voi olla ihosi vahingoittuneen suojakerroksen aiheuttamaa epätasapainoa.

Kenelle: kaikille ihotyypeille. F-vitamiinista on osoitettu olevan, myös kosmeettisissa tuotteissa ja sisäisesti erityistä hyötyä akneiholle, sillä se voi merkittävästikin pienentää finnien kokoa.

Lue lisää myös tästä: Kaikki tärkeimmät Omega rasvahapot ja antioksidantit tasapainoisessa suhteessa
(HUOM! Tuote on ainakin toistaiseksi pois Aistin vakivalikoimasta, mutta pyydettäessä aisti(a)aistikauneus.fi on vielä tilattavissa ja lisätietoja).

  • K-vitamiini – INCI: Phytonadione (K¹) Menadione (K³)

K-vitamiini edistää mikroverenkiertoa sekä kosteuttaa. Kollageenia ja elastiinia suojaava vitamiini pitää ihosi joustavana ja pinnaltaan tasaisena. Amerikkalainen professori Melvin L. Elson on tutkinut K-vitamiinin käyttöä muun muassa vanhenevan ihon, pigmenttihäiriöiden, couperosan ja säärissä usein olevien laajentuneiden kapillaarien hoidossa.

K-vitamiinin korjaavat ominaisuudet auttavat siis ihoasi sen omassa paranemisprosessissa. Ihanteellinen vitamiini myös rauhoittamaan punoitusta ja vähentämään turvotusta. Vähentää iholta punoitusta, tummia silmänalusia ja rosaceaa.

Kenelle: Kaikille ihotyypeille. K-vitamiini sopii kaikille ihotyypeille, jopa herkälle iholle. K-vitamiini ei yleensä aiheuta ihoille kuivumista tai herkkyyttä.

K-vitamiinilla ei myöskään ole mitään muita tunnettuja sivuvaikutuksia, joten soveltuu yleensä hyvin myös päivittäiseen käyttöön. 


Kivennäisaineiden käyttö kosmetiikassa

Sisäisesti saatuna siis vitamiinit ja kivennäisaineet ovat aina ensisijaisia, koska ihosi ravitsemus tapahtuu verenkiertosi kautta ja tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet saadaan ravinnostasi.

Tässä postauksessa käsittelimme tiivistetymmin erilaisten vitamiinien käyttötarkoitusta kosmeettisissakin valmisteissa ja seuraavassa postauksessa, jatketaan kivennäisaineiden käyttöä kosmetiikassa ja merkitystä myös ihollesi ulkoisesti ja sisäisesti.

Tilaa ilmoitus seuraavan postauksen julkaisusta tästä:*

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

*tietojasi ei koskaan luovuteta kolmansille osapuolille, emmekä roskapostaile.

Lue myös tämä: Miten luonnonkosmetiikkaa kannattaa säilyttää?

Ravinto ja ihosi hyvinvointi, onko merkitystä?

Kiitos, kun jaat kavereillesi

Saatat myös pitää...