Miksi eri kivennäisaineet?
Blogipostauksia

Miksi eri kivennäisaineet ovat tarpeen ihosi hyvinvoinnille?

Kiitos, kun jaat kavereillesi

 

Miksi eri kivennäisaineet ovat tarpeen ihosi hyvinvoinnille? (päivitetty 8.10.20)

Jokaisen ihmisen hyvinvoinnin perusta on monipuolinen ja terveellinen ravinto sekä säännöllinen liikunta. Ihon ja koko kehon toiminta on monimutkaista ja niihen vaikuttaa erittäin moni asia. Ravintoaineiden merkitys on suuri kun katsotaan myös ihoa ja sen ongelmia.

Kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia alkuaineita ja ne ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Ne jaotellaan kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka suuria määriä elimistö niitä tarvitsee.

  • Mikrokivennäisaineet eli hivenaineet ovat aineita, joiden päivittäistarve on pieni. Niitä ovat esimerkiksi kromi, mangaani, rauta ja seleeni.
  • Makrokivennäisaineista puhutaan, kun kivennäisaineen päivittäistarve on yli 100 milligrammaa päivässä. Makrokivennäisaineisiin lukeutuvat muun muassa kalsium, magnesium, natrium ja kalium.

 


 

Samoin kuten ravinto-opissa, on myös todettu kosmetiikassakin, että elimistö tarvitsee jopa enemmän kivennäisaineita kuin vitamiineja hyvinvointiinsa.

Kosmetiikassa niitä käytetään ulkoisesti ja kivennäisaineita nimitetään oligoaineiksi eli kaikista pienimolekyylisimmiksi hivenaineiksi.

Lue myös tämä: Ravinto ja ihosi hyvinvointi, onko merkitystä?

 

Miksi eri kivennäisaineet?

 

Kivennäisaineet vaikuttavat proteiinien ja vitamiinien syntyyn sekä solujen ja kudosten rakenteeseen ja toimintaan.

Kivennäisaineet aikaansaavat elintärkeitä biologisia reaktioita ihossa, joten ne ovat perusedellytys ihon hyvinvoinnille.

Puutosta voi aiheuttaa muun muassa ikä, yksipuolinen ravinto ja stressi.

 

Lue lisää tästä: Hyvinvointia luonnosta – Onko käyttämäsi ravinto riittävää?

 


 

Kivennäisaineet ovat joukko maaperästä lähtöisin olevia aineita, joilla on elimistössämme suuri määrä elintärkeitä tehtäviä.

Kalsium ja fosfori ovat tärkeimpiä kivennäisaineita luuston ja hampaiden rakennusaineista, magnesium on taas keskeinen lihasten ja hermoston normaalille toiminnalle. Sinkillä on taas tehtäviä mm. normaalin vastustuskyvyn ylläpitämisessä sekä ihon, hiusten ja kynsien hyvinvoinnissa.

Ihmiskeholle välttämättömiä kivennäisaineita on kaikkiaan 12-16. Sellaisia kivennäisaineita, joita elimistö tarvitsee hyvin vähän, kutsutaan usein hivenaineiksi. Kivennäisaineet osallistuvat muun muassa moniin keskeisiin aineenvaihdunnan tapahtumiin, ja kalsium ja fosfori toimivat tämän lisäksi myös tärkeinä luuston rakennusaineina.

 

 

Miksi eri kivennäisaineet ovat tarpeen ihosi hyvinvoinnille?

 

Alla on kaikkiaan listausta 15:ta eri kivennäis- ja hivenaineista ja niiden tehtävistä sekä myös hyödyistä, ihosi hyvinvoinnissa.

Lue myös: Miksi hoitaisin ihoani ja mikä siinä on tärkeintä…?

 

Fosfori – INCI: Phosphoric acid

Iho saa fosforista energiaa sekä se parantaa solukalvon rakennetta.

Jodi

Ehkäisee iholla ryppyjen muodostumista. Jodia saadaan useammista levätuotteista.
Jodin käyttö sellaisenaan on kielletty kosmetiikassa.

Kalium – INCI: Potassium

Normalisoi solujen kosteuspitoisuutta sekä kalium parantaa niiden aineenvaihduntaa ja edistää solumuodostusta.

Kalsium – INCI: Calsium

Kalsium parantaa muun muassa fibroblastisolujen toimintaa ja tukee myös C-vitamiinia kollageenin muodostuksessa. On tärkeä solukalvojen läpäisevyydelle ja kudosten kiinteydelle sekä myös estää allergisia reaktioita. Vanhenevalle iholle kalsium on tärkeä.

Kloori

Kuten myös natriumkin, kloori vaikuttaa solujen vedensitomiskykyyn.

Koboltti – INCI: Cobalt

Aktivoi ihon toimintoja sekä tukee melaniinimuodostusta.

Kromi INCI: Potassium dichromate

Solut saavat kromista energiaaa.

Kupari – INCI: Copper

Edistää elastiinin ja kollageenin muodostusta ja vaikuttaa ihon pigmentoitumiseen sekä erityisesti tyrosinaasin toimintaan. Kupari on myös antioksidantti. Ulkoisia vaikutuksia on myös tulehdusten estäminen, kapillarien toiminnan parantaminen sekä hiusten harmaantumisen estäminen.

 

Miksi eri kivennäisaineet?

Lue lisää myös tästä: Äärimmäisen elinvoimaista ravintoa,100% Vegaaninen!

 

Magnesium – INCI: Magnesium

Antistressiaine myös ihollekin. Toimii proteiinisynteesissä yhdessä kalsiumin kanssa, vaikuttaa pintaverenkiertoon, DNA-synteesiin sekä syklisen AMP:n muodostukseen ja parantaa aineenvaihduntaa soluissa ja solumuodostusta. Estää allergisia reaktioita sekä magnesium toimii myös antioksidanttina.

Mangaani – INCI: Manganese

Osallistuu melanogeneesiin, mangaani parantaa arpia ja edistää solunmuodostusta. Mangaani myös kosteuttaa, vaikuttaa lipidien, kollageenisynteesiin ja proteiinien aineenvaihduntaan sekä toimii myös antioksidanttina.

Pii – INCI: Silica

Tärkeää iholle, hiuksille ja kynsille. Pii normalisoi solujen aineenvaihduntaa, vaikuttaa mukopolysakkaridien, kollageeni ja elastiinin muodostukseen eli vahvistaa myös sidekudosta. Parantaa myössolujen välistä koheesiota str. corneumissa (epidermis l. orvaskesi), sekä ihon kosteuspitoisuutta ja estää glykaatiota.

Rauta – INCI: Ferric

Rauta on ihossa esiintyvien entsyymien ainesosa. Sen puute voi aiheuttaa pigmenttihäiriöitä ihossa. Parantaa myös solujen hapenottokykyä ja soluhengitystä sekä rauta vaikuttaa myös kollageenin muodostukseen. Hyvä vaikutus myös kynsien ja hiusten hyvinvointiin.

Rikki – INCI: Sulphur

Rikki on tärkeää erityisesti vanhenevalle ja epäpuhtaalle iholle, sillä se edistää ihon toimintoja ja vaikuttaa kollageenisynteesiin sekä mukopolysakkaridien muodostukseen. Rikki on myös yksi solujen valkuaisaineiden osa.

Seleeni – INCI: Selenium sulfide

Antioksidantti

Sinkki – INCI: Zinc

Parantaa ihon vastustuskykyä, estää allergisia reaktioita, granuloi, aktivoi DNA-synteesiä ja sinkki toimii myös antioksidanttina. Sinkki toimii lisäksi myös koentsyyminä solujen aineenvaihdunnassa. Vaikuttaa myös hiusten kasvuun ja estää päänahan ja ihon hilseilyä.

 

Lue myös tämä: Harkitsetko luonnonkosmetiikkaan vaihtamista? Tässä 10 hyvää syytä

Lue lisää tästä: Miten aloitat kasvojen ihonhoidon puhtailla luonnontuotteilla?

 

 

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

 

Kiitos, kun jaat kavereillesi

Saatat myös pitää...