Soluni – hyvinvointituotteet.
SOLUNI on vuodesta 1997 korkealaatuisia hyvinvointituotteita valmistanut suomalainen yhtiö, jonka kansainvälinen yhteistyöverkosto takaa kattavan ravintotieteellisen tutkimustiedon.
Kaikki tuotteet valmistetaan aina korkeimpien laatuvaatimusten, kansainvälinen GMP-standardi (Good Manufacturing Practice), mukaisesti.
Elinvoimaisten ravintoaineiden avulla varmistamme ja turvaamme kehomme edellytykset ylläpitää sen monimuotoisia toimintoja.
Tuotteiden kehitystyön johtoajatus on solujemme hyvinvointi:
Kun solumme voivat hyvin, mekin voimme hyvin. Siksi yhtiö valmistaa vain tuotteita, jotka ovat luonnollisia.
Tarjoten Sinulle terveellistä, turvallista ja puhtaista raaka-aineista valmistettua orgaanista ravintoa.
-Tällä myös merkittävä etu ihon ja ihosolujesi hyvinvointiin.
Kauneus alkaa sisältäpäin. Aisti kauneus ja hyvä olo
KEHOMME UUDISTUU JATKUVASTI
Kehomme solut uudistuvat koko ajan.
Aikuisen ihmisen keho uudistaa 10-50 miljardia solua joka minuutti.
Pelkästään uusia punasoluja syntyy yli 5 000 000 joka sekunti.
Meillä on mahdollisuus vaikuttaa uudistuvien solujen laatuun – joka päivä.
Suuri väestönkasvu, ympäristösaasteet ja käyttämämme ruoan ravintoarvojen väheneminen pakottaa meidät etsimään vaihtoehtoja pakatulle, tehoviljellylle, jalostetulle ja lisäaineita sisältävälle ravinnolle
Näytetään kaikki 4 tulostaSorted by latest
-
Soluni PREMIUM-asiakkuus, tuotteet –15-30% edullisemmin, lue lisää!
Lue lisää -
* FLOW -energiajuoma / MUSTIKKA – Luontaista energiaa – 100% Vegan
22,85 € 22,85 € Osta tästä -
* FLOW Tyrni -Energiaa-Rasvanpoltto-Kauneus- 100%Vegan
22,85 € 22,85 € Osta tästä -
* FLOW Puolukka – Energiaa-Rasvanpolttoa-Suojaa – 100%Vegan
22,85 € 22,85 € Osta tästä