Blogipostauksia

Tuottaako haasteellisen silmänympärysihon hoito sinulle ongelmia? [osa 1]

Kiitos, kun jaat kavereillesi

Tuottaako haasteellisen silmänympärysihon hoito ongelmia? Tässä hieman vinkkejä kuinka helpotat tilannetta ja syitä miksi ongelmia syntyy [osa 1]

 

Kaunis katse ja kirkkaat silmät yhdistetään klassisesti nuoruuteen. Katseeseen ei tosin vaikuta vain silmät, vaan myös se minkälainen iho silmien ympärillä on.

Silmänympärysihon hoito onkin eräs ikääntymisen pulmakysymyksiä, kun jopa tieteellisesti on todettu ihon ensimmäisten vanhenemisen merkkien ilmaantuvan juuri silmien ympärille.

 

Ihon vanhenemista voikin asteittain seurata tältä ihoalueelta, mutta ei vain ikä vaan myös väsymys, stressi, ilman saasteet ja tupakointi sekä huono ravitsemus ja vähäinen päivittäinen veden juonti, vaikuttavat haitallisesti myös silmien ympäristön arkaan ihoon.

Sekä tietysti myös silmänympärysihon hoitamatta tai erityisesti kosteuttamatta jättäminen. Ja se näkyy ja erottuu etenkin pitkäkestoisesti jatkuttuaan, kauas ja selkeästi. Muun muassa rypyt, veltostuminen, tummat renkaat ja turvotus silmien alla.

 

Silmiä, joita on aina siteerattu myös ”sielun peilinä”, kertovatkin kaiken, usein enemmänkin kuin vain sanat ja ne näyttävät häpeilemättä niin onnea, surua, iloa tai sielunkin tuskaa. Ilmeillä ja kropan käytöksellä voi helpostikin näytellä, mutta silmiä ei niin vain oteta leikkiin mukaan. Etenkään, jos sielu sopukoissaan huutaa jotain ihan muuta.

 

Silmät ottavat vastaan suuren määrän ärsykkeitä päivittäin ja silmänympärysiho liikkuu myös nukkuessamme! Silmänympärysihosi on jopa 4 kertaa ohuempaa kuin kasvojen muu iho, joten muun muassa kiireet, stressi, reissaaminen, älylaitteiden jatkuva käyttö sekä levon ja unen puute näkyvät siinä nopeammin kuin muualla iholla.

 

Silmänympärysihon päivittäinen hoito

Silmänympärysvoidetta taputellaan silmän alaluomelle sormenpäillä (nimettömät) sisänurkasta kohti ulkonurkkaa ja myös kulmakarvan alapuolelle. Liikkuvalle yläluomelle levitetty voide aiheuttaa helposti turvotusta, etenkin  nukuttaessa, jolloin luomien räpyttely ei pumppaa nestettä pois.

 

Jotkut silmänympärysvoiteet ovat myös rasvaisempia, mutta niitä kannattaakin laittaa myös tällöin iholle pienempiä määriä kuin esimerkiksi kevyempää geelimäistä silmänympärysvoidetta.

Silmäympärysvoiteet (etenkin rasvaisemmat) kannattaa myös “lämmittää/sulattaa” levityssormien (nimettömät) välissä kevyesti sormenpäitä yhteen hieroen, ennen voiteen levittämistä.

 

Pelkkää kasvovoidetta ei kannata levittää silmänympärysiholle vaan kannattaa käyttää erityisesti sille tarkoitettuja hoitotuotteita ja hellävaraisia otteita. Kasvoille tarkoitetut hoitotuotteet ovat silmänympäryksille usein turhan tuhteja, eivätkä ne myöskään hoida oikeita pulmia.

Kasvojen hoitovoiteet eivät sovellu yleisesti silmien ympärysiholle, koska ne voivat aiheuttaa myös silmien turvotusta estäessään kosteuden haihtumista.

Lisäksi ne kun eivät ole erityisesti herkälle silmien ympärysiholle kehitetty, voivat sisältää myös silmiä ärsyttäviä aineita tai tuoksuja sekä ne eivät ole yleensä silloin myöskään ophtalmologisesti testattuja.

 

Silmänympärysihon kosteuttaminen

 

Itse käytän silmänympärysvoiteen levittämiseen aina käsien jo mainittuja nimettömiä sormia ja suosittelen samaa, nimettömissä on vähiten voimaa ja näin syntyy vähiten rasitetta herkälle silmänympärysiholle.

Levittämisen aloitan aina poikkeuksellisesti silmän ulkonurkasta, johon ”täppään” ensin silmänympärysluulle sormissa olevan ylimääräisen voiteen ja sen jälkeen taputtelen voidetta silmän sisänurkasta ulkonurkkaa kohden, lymfakierron mukaisesti.

 

Näin siksi, etten kerrasta länttäisi liian isosti voidetta suoraan silmän sisänurkkaan kun silmänalusen talirauhasten vähyyden vuoksi, liian runsaasti silmänympärysiholle levitetty voide ei kykene helposti haihtumaan pois ja näin helpommin aiheuttaa myös turhaan turvotusta.

Silmän ulkoreunassa taas on useasti runsaammin pintakuivuudestakin aiheutuvia juonteita ja ohimoita kohden edetesssä, myös ihokin on jo hieman paksumpaa sekä talirauhasia on jo runsaammin.

 

Muuten en yleensä turhia kainostele voiteen kanssa ja vältän itsekin jo sitä iänikuista vain ”nuppineulan pään” verran silmänympärysvoidetta -ohjeistusta jakamasta. Koska olet viimeksi pitänyt nuppineulaa käsissäsi? Jos vast’ikään, hyvä!

Niin muistat miten onneton pikkupompula se on, ylipäätään vain sen verran edes saada tuubista tai purkista ulos annosteltua, saatika saada tasaisesti kauttaaltaan määrä riittämään ohimoita ja poskille kulmaluuta myöden, mikä suositus (kun siellähän ne harakan varpaatkin ensimmäiseksi pesii).

Ja myös vielä hieman yläluomelle kulmakarvan alapuolelle kulmaluun päälle, ehkäisemään riippaluomia ja loputhan sipaisetkin sitten sormista kätevästi huulien ympärysiholle, ryppyjä ehkäisemään sekä vielä huulillekin olisi kiva, jos vähän riittää…

 

Silmänympärysvoide

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

 

Silmänympärysihon kosteuttaminen

Älä siis turhia kainostelekaan, kokeile itsellesi ja käyttämälläsi tuotteelle toimiva tapa ja jos tuntuu, että nyt levisi liikaa. Ei hätää tai paniikkia, pyyhi (hankaamatta) voiteen levittämisen jälkeen vain hieman enintä pois ja/tai taputellen kuljeta jäljelle jäänyttä voidetta kevyesti eteenpäin lymfakierron mukaisesti eli silmän sisäkulmasta ulkonurkkaa kohden ohimoille saakka edeten.

Riisin verran on ehkä konkreettisin määrä mihin verrata, minkä verran levittää silmänympärysvoidetta aamuin illoin, kasvojen ihon puhdistuksen jälkeen.

Totta, kohtuu kaikessa kuitenkin kun toisinaan saattaa tulla myös oppina silmäpussiturvotustakin liiasta, kerralla käytetystä silmänympärysvoiteen käytöstä, mutta voi myös olla, että pieni ekstrakosteutus on juuri mitä silmänympärysihosi kaipaa. Etenkin jos ihosi on jo paperossisen hilseilevän kuiva.

“Herneen verran” on jo hieman liiottelua minullekin, etenkin jos en naamiona ole silmänympärysvoidetta iholle levittämässä. Riisin verran on ehkä konkreettisin määrä mihin verrata, minkä verran levittää silmänympärysvoidetta aamuin illoin, kasvojen ihon puhdistuksen jälkeen.

 

Useimpia (liki kaikkia) silmänympärysvoiteita, voitkin siis myös käyttää ajoittain/tarvittaessa hetken ajan (5-15min) silmänympärysiholla hieman paksummin levitettynäkin ”naamiona”, jonka vaikutusajan jälkeen pyyhit kevyesti, esimerkiksi kasvopaperilla, enimmän kerroksen päältä pois.

Tämän jälkeen imeytä vielä jäljelle jäänyttä silmänympärysvoidetta ihoon sormenpäillä kevyesti taputellen, lymfakierron mukaisesti silmän sisänurkasta ulkonurkkaa kohden.

 


[VINKKI] Silmäpussiaamuja varten on hyvä olla myös silmänympärysvoidetta, joka auttaa laskemaan turvotusta, mutta myös perinteiset teelusikat pakastimessa viilennettynä on pettämätön ase 😉 ja herättääkin virkistävästi samalla…
Veden juonnin muistamisen tärkeyttä päivän aikana, ei myöskään voi koskaan korostaa/muistuttaa liikaa.

 

Tuottaako haasteellisen silmänympärysihon hoito ongelmia?

 

 

Silmänympärysalueen anatomia

Hieman selvennystä tässä välissä postausta anatomisesti silmänympärysalueen (regio orbitalis) rakenteesta ja miksi asioita mahdollisesti tapahtuu silmänympärysihoalueelle niinkuin usein huomaamme, niin hyvässä kuin huonossakin.

En alueen anatomian luustoa ala käsitellä nyt sen enempää kun jokainen varmasti ymmärtää, meistä jokaisen yksilölliset eroavaisuudet ja mistä se johuu. Silmä sijaitsee kuitenkin luukuopan (orbita) etuosassa ja alueen anatominen rakenne on tietysti aina yksilöllinen, joka muotoutuu luuston mukaan. Silmät voivat näin siis olla ulkonevat, sijaita syvemmällä tai suuret tai pienet.

Silmänympärysalueen lihaksisto ja hermotus, joista lihaksiston ylläpitoon voimme tottakai vaikuttaa, kuten muutenkin lihaksistoon ja lopussa on sinulle vielä muutamia käytännöllisiä ohjeitakin kuinka ”treenata” silmänympäristön lihaksistoa.

Lihaksisto ja hermosto ovat rakeenteeltaan heikkoa sekä sitä myös rasittavat luomien jatkuva räpyttely, että kasvoilla oleva jatkuva mimiikka. Luomi nousee ja laskee keskimäärin 10 000 kertaa vuorokaudessa. Eli luomi on myös ikäänkuin eräänlainen ”tunteidemme teatterin väliverho”

Silmien ympärillä toimii useampia pieniä eri lihaksia, joista tärkein on silmän kehälihas (m. orbicularis), josta erotetaan vielä ulompi (pars orbitalis) ja sisempi (pars palpebralis) kehälihas.

Silmän kehälihas kiertää rengasmaisesti silmäkuopan aukon ympärillä. Lähtien silmäkuopan sisäreunasta ja kiinnittyy silmäluomen sisään. Tämän lihaksen toiminnan vaikutuksesta muodostuvat myös silmäkulmien rypyt.

Hermotuksesta silmäalueella vastaavat kolmoishermon (nervus trigeminuksen) ylähaara sekä erikoisesti 7. aivohermo (nervus facialis)

 

Silmänympärysalueen anatomia

Silmänalueen lymfa- ja mikroverenkierto sekä hiusverisuonisto ovat usein heikot, jolloin myös kudosten metabolia (aineenvaihdunta) häiriintyy. Tämä taas helposti edesauttaa myös ihon vanhenemista ja mahdollisten virheellisyyksienkin syntyä.

Iho silmien ympärillä on ohutta, noin 0,33-0,36 mm. Kasvojen iho kun on kuitenkin paksuudeltaan noin 1,0-1,6 mm ja kaulan iho noin 0,76-1,09 mm. Silmänympärysiho samoin kuten miesten kivespussienkin iho, ovatkin ihmisen ohuimmat (ja herkimmät) ihoalueet. Niin ei näin todellakaan ole huono myöskään, jo suuren suosion ja huomion saanut pallivahan käyttökään (siis nimensä mukaisessa käytössä) 😉

Mutta takaisin kuitenkin nyt silmänympärysihon hoitoon, jonka epidermis on rakenteeltaan löyhää ja kiinnittyy tiiviimmin vain silmäkulmiin. Ripsien tyviä lukuun ottamatta luomilla ei ole juuri lainkaan talirauhasia, niin kosteuden haihtuminen ihon pinnalta on huomattava, kun solujen välinen vuorovaikutus on heikkoa rasva-aineiden puutteen vuoksi.

Silmänympärysiholla ei ole myöskään juuri lainkaan hydrolipidikalvoa sekä erityisesti dermis (verinahka) on ohut ja sisältää vain vähän kollageenia ja elastiinia. Tyvikalvo epidermiksen ja dermiksen välissä on myös hyvin hauras. Hypodermis rasvasolukkoineen puuttuu lähes kokonaan.

 

Muistathan vielä edellisen ihonhoitopostauksen kerronnan ihon eri kerroksista?
Lue postaus tästä: Miksi hoitaisin ihoani ja mikä siinä on tärkeintä…?

 


Silmänympärysihon hoito

Silmänympärysihoon kohdistuukin päivittäin monenlaisia eri kuluttavia tekijöitä, kuten muun muassa:

  • sopimattomat ehostusaineet ja niiden huolimaton poisto
  • luomien liikkeet ja kasvojen mimiikka myös streessin ja kiireen aiheuttamat erilaiset lihasten jännittystilat
  • UV-säteily ja häikäisevä valo, jotka lisäävät vapaiden radikaalien aiheuttamaa negatiivista vaikutusta
  • erityistä silmän tarkkuutta vaativa työ tai muuten aiheuttaa silmälle ärsytystä, esimerkiksi näyttöpäätetyöskentely sekä mahdolliset siitä johtuvat sateilyhaitat
  • SOME!
  • ilmaston ja ympäristön haitat, esimerkiksi muun muassa tuuli ja saasteet, kylmyys
  • tupakointi
  • vääränlaiset silmälasit optisesti sekä myös niiden käyttö tai myös lasien käyttämättömyys, mikäli sellaiset itselle ”oikeanlaiset” on

 

Koska silmänympärysihon paksuus on siis vain noin kymmenesosa kasvojen ihon paksuudesta, kannattaa käyttää silmänympärysvoiteita – ei tavallisia ihon kosteusvoiteita mikäli niiden ei ole ilmoitettu erikseen soveltuvan myös silmänympärysihonkin hoitoon.

Silmänympärysihon herkkyydestä ja ohuudesta johtuen, suosin itse ja suosittelen myös, kuitenkin alueelle erikseen kehitettyä erikoisvoidetta pitkäkestoisessa käytössä.

 

…Ensi kerralla jatketaan silmänympärysihon kosmeettisista virheistä ja kuinka/voiko niiltä välttyä?

Seuraavan bloggauksen yhteydessä jatketaan aihetta erilaisista kosmeettisista virheistä, jotka ovat silmänympärysiholla mahdollisia ja joihin usein myös sinä itsekin pystyt vaikuttamaan.

Alla olevan liittymislomakkeen avulla saat sähköpostiisi ilmoituksen heti kun bloggaus on julkaistu luettavaksi. Sähköpostiosoitteesi on turvassa, sitä ei jaeta kolmansille osapuolille, ei roskapostia vaan hyvinvointi- ja kauneusasiaa ja halutessasi voit tietenkin milloin tahansa myös poistaa osoitteesi kirjeen listalta.

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

 

Tätä ennen ohessa sinulle vielä hieman jo luvattuja erilaisia voimisteluohjeita, joilla saat pienellä päivittäisellä vaivalla, joko esimerkiksi työpisteellä, tauon aikana tai vaikka bussissa työmatkan aikana istuessasi, vahvistettua myös silmänympärysihosi lihaksistoa sekä näin ehkäistyä myös luomiesi veltostumistakin!

 

Silmävoimistelu 

Silmävoimistelu on myös erityisen tärkeää niille, jotka viettävät suuren osan ajastaan tietokoneen (tai älypuhelin / tabletti) äärellä – eli tänä päivänä hyvin useille meistä! Liikkeet auttavat välttämään myös silmien väsymistä. Näitä harjoituksia olisi hyvä tehdä kaksikin kertaa päivässä noin 10 minuuttia kerrallaan. Silmänkehälihaksia vahvistamalla pyritään myös vähentämään painovoiman vaikutusta silmäluomiin.

 

  1. Katso vuoroin ylös, alas, oikealle ja vasemmalle (toista 5 kertaa)
  2. Toista ja vaihda vuorostaan järjestystä ylös, alas (tai alas, ylös), vasen ja oikea
  3. Sulje silmät ja katso niin ylös kuin mahdollista (3-4 kertaa), rentoudu. Tämä liike on erityisen hyvä etenkin veltostuneille yläluomille.
  4. Pyöritä silmiä vasemmalle, alas – oikealle, ylös. Toista 5 kertaa, sekä silmät auki että silmät suljettuina. Halutessasi toista suuntaa vaihtaen.
  5. Avaa silmäsi suuriksi ja kohdista katseesi määrättyyn pisteeseen noin 5 sekunniksi, rentoudu ja toista vielä muutaman kerran.
  6. Rauhoita silmät peittämällä suljetut silmäsi kevyesti kämmenillä muutamaksi minuutiksi ja mikäli vain pystyt suttaamatta meikkiäsi, silmiä myös rauhoittaa kun samanaikaisesti painat sen sisänurkkia sormenpäällä (keskisormi tai nimetön)

Lyhyempi koska vain tehty ohje silmien ja katseesi virkistämiseen

 

  1. Katso suoraan. Käännä katse niin ylös kuin mahdollista. Käännä sitten katse alas, oikealle ja vasemmalle. Toista tätä useita kertoja.
  2. Tee silmillä rauhallisia ympyröitä ensin 5-10 kertaa myötäpäivään ja sitten 5-10 kertaa vastapäivään.

 

Yksi tärkein ohjestus näyttöpäätteen edessä istuessa on myös, MUISTA RÄPYTELLÄ! Talviaikaan silmät kun kuivuvat herkästi muutenkin ja tiedostamatta silmien räpytys vähenee, vaikka ”vain vähän” sometellessakin ja tämän huomaa viimeistään kun alkaa tuntua, että silmissä on pienen pieniä roskia tai tikkuja, vaikka tämä kaikki useimmin johtuu vain liiaksi kuivuneista silmistä, kun silmiä ei ole räpytelty normaalia tahtia.

Ja kun silmät ovat ikävän kuivettuneen tuntuiset, myös tiedostamatta herkästi siristelet ja rypistelet enemmän silmäkulmia ja pahimmillaan myös hankaat ja hierot herkkää silmänympärysihoasi… Näitä liikkeittä toistaen tiedät kyllä, mitä itse näin tehden edistät 😉

 

Seuraavassa postauksessa siis jatketaan herkän silmänympärysihon hyvinvoinnista sekä kosmeettisista virheistä, tästä

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
  voit tilata itsellesi ilmoituksen kun uusin postaus on julkaistu.

 

 

Kiitos, kun jaat kavereillesi