Blogipostauksia

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

Kiitos, kun jaat kavereillesi

Postaukseen on lisätty myös muutamia affiliatelinkkejä. Linkit merkitty (*) merkillä.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon? Ihoon ja sen reaktioihin vaikuttavat luonnon eri rytmit, vuodenajat ja erityisesti niiden vaihtelut ihosi hyvinvoinnissa.

Kuten meistä suomalaisista pohjoisen ilmaston parhauteen, neljään täysin toisistaan poikkeaviin vuodenaikoihin tottuneet, varsin hyvin usein tiedämme ja tiedostamme, sekä tutamme myös ihomme pinnalla.

Vuodenaikojen vaihtelujen lisäksi, ihon hyvinvointiin vaikuttaa useat muutkin asiat, kuten naisilla esimerkiksi menstruaatiokierto ja muu hormonaalisuus. Myös hirmu tärkeät, tänä päivänä onneksi  jo hyvin esille nostetut yö-päivärytmit, kun esimerkiksi unen tärkeyttä korostetaan entistä enemmän hyvinvoinnin kannalta.

Riittävä uni sekä lepo, ovatkin todella tärkeitä myös ihosi hyvinvoinnissa. Sekä alati pinnalla oleva stressi, joka vaikuttaa suuresti myös ihonkin hyvinvointiin, mutta postataan stressin vaikutuksesta ihoon myöhemmin ja keskitytään nyt vuodenaikojen vaihteluihin.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

Koska nyt on postausta kirjoittaessa vielä talvi (suuremmassa osaa Suomea, toivottavasti…) tai vuodenaikana ainakin, niin aloitetaan vuodenkierto siis siitä.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon? Aisti kauneus ja hyvä olo

 

Talvi

Päivät lyhenevät, ilmat kylmenevät ja vaatekerrokset lisääntyvät. Samoin tekee ympäröivä pimeys ja mieliala samalla usein laskee kuin huomaamatta.

Kylmyys ja pimeys aiheuttaa usein myös sen, että myös ulkoiluhalu katoaa ja näin myös elimistön vastustuskykykin alenee. Uhkaa vilustumiskierre.

Usein havaitaan myös lisääntyvä makeannälkä, joka johtuu taas siitä, että sokeri tukee serotoniinin muodostusta. Serotoniinin toiminta keskushermostossa vaikuttaa muun muassa mielialaan, vireystilaan, sekä myös aggressiivisuuteen ja ruokahaluun.

Tiedetään jo, että loka-joulukuussa alkaa aika, jota kutsutaan osuvasti SAD = Seasonal Affective Disorders (kausiluonteinen tunnepitoinen häiriö), johon sisältyy muun muassa keskittymisvaikeutta, univaikeuksia ja -häiriöitä, ärtyneisyyttä, ahdistuneisuutta sekä painonkin nousua.

Kuulostaako tutulta?

 

Yleiskunnon ylläpito ja hoitaminen

Yleiskunnon hoitamisella on merkitystä, jotta pysyisimme ensinnäkin terveinä sekä reippaina ja myös hyvännäköisinä talvellakin. Näin estetään myös sitä “harmaantumista” ja ihon sävyn kalvakkuutta sekä myös talvinen lihominen.

Joulua vietetään varmasti vain keskimäärin noin 1-3vrk ajan vuodesta (365vrk), joten senkin jatkuva syyttäminen mahdollisista talven aikana kertyneistä lisäkiloista, on aika laiha lohtu 🙂

Veden juonnin tärkeyttä ei pidä unohtaa myöskään talvisin, vaikka varsinainen janon tunne ei yllätäkkään samoin kuin kesähelteillä. Ihon ja kudosten kosteuspitoisuuden ylläpidon ja säilyttämisen vuoksi, tärkeää on juoda noin 1,5l vettä päivässä vähintään, myös talvisin.

Toki jos ihailtavasti jaksat myös talvisinkin treenata ja liikkua reippaasti, tarvittaessa on myös juotava enemmänkin. Kun kylmästä ilmasta huolimatta olisi talvellakin esimerkiksi harrastettava ulkona liikuntaa edes puolituntinen päivässä. Liikunta parantaa koko kehon verenkiertoa ja näin on myös ihonhoidollekin tärkeää.

Monipuoliset tarjolla olevat sisäliikunnat vaikuttavat tottakai yhtälailla myös verenkiertoa elvyttävästi ja kudoksia kiinteyttävästi, raitis ilma antaa ololle ja fiilikselle vain vielä oman lisänsä. Niinkuin varmasti tiedät. 🙂

Uimahallissa sekä kylpylässä käyntikin ja liikunta piristää sekä tuo usein myös kaivattua rentouttakin oloosi uinnin tai porealtaassa olon ja saunomisen jälkeen.

Terveyden ja kunnon ylläpitämisessä talvisin myös korostuu jo mainitun levon, rentoutumisen sekä riittävän unenkin määrä.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

Ihon hoito talvisin

Ihosi tarvitsee talvellakin viikoittaista kuorintaa, kosteuttavia tai elvyttäviä ja myös täyteläisiä hoitotuotteita. Kasvovoiteen alle on hyvä lisätä omalle ihotyypille soveliasta seerumia tai tehotippoja, joko kuuriluontoisesti tai tarvittaessa säännöllisestikin, tuotteesta riippuen.

Myös hyvä silmänympärysvoide sekä tarvittaessa erillisen kaulavoiteenkin käytöt ovat erittäin suositeltavia. Tai ylipäätään, muistathan puhdistaa ja kosteuttaa päivittäin myös kaulasikin ihon?

 

Lue myös tämä: Vaivaako someniska? Entä tästäkin johtuen, miltä kaulasi näyttää? Muistathan, yllä linkatussa postauksessa käsittelimme kaulan ihon hoidon tärkeyttä ja yleisiä syitä kaulan ihon virheellisyyksiin hieman tarkemminkin.

 

Talvella kaulan iho kätketään enimmäkseen korkeitten kaulusten ja kaulahuivien alle piiloon, jolloin useasti sen värikin muuttuu kalvakaksi versus kasvojen iho sekä kaulan iholle tulee, etenkin hoitamattomana, helposti epäpuhtauksia sekä ryppyjäkin.

Vartalon ihoa, samoin kädet ja jalat kannattaa hoitaa, kuoria ja kosteuttaa, myös huolella ja säännöllisesti. Ne kun myös kuivuvat ja hilseilevien säärien lisäksi, kukaan ei halua halkeilevia kantapäitä repimään sukkia.

Kovina pakkaspäivinä on syytä kuitenkin välttää liian voimakkaita kuorintoja ja ensisijassa keskittyä huolelliseen kosteuttamiseen ihon pesun jälkeen. Talvisissa ihon ja vartalonhoidoissa kannattaakin ennenkaikkea suosia kosteuttavia, rentouttavia sekä kiinteyttäviä ja ihoa myös ravitsevan hoitavia valintoja.

Miten olisi säännöllisesti itselle oma aika, rentouttava vapaapäivä ja myös akkujen lataus kosmetologisi luona, kokonaisvaltaisessa kasvojen ja vartalon ihon hoidossa?

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon? Aisti kauneus ja hyvä olo

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

 

Talvisen ihon suojaaminen

Kosteus, kylmä ja tuuli ovat kolme tärkeintä asiaa ja talven tyypillisiä elementtejä, joita vastaan ihoasi on tärkeä suojata. Lämpimää helpommin iho aistii nimenomaan kylmän.

Jos pakkanen on kova ja tuuli viimamaisen voimakasta, on hoitovoide hyvä muistaa levittää iholle riittävän aikaisin ennen ulosmenoa. Mikäli olet vain vähän ulkona, riittää yleensä täyteläinen kosteusvoidekin.

Tarvittaessa molempien päälle voit lisätä myös esimerkiksi värillisen hoitovoiteen, mikä usein esimerkiksi pelkkää puuteria parempi kun puuteri yleisesti korostaa myös ihon mahdollisia kuivahkoja alueita.

Ulkoillessa suojaa ihosi mieluiten hoitovoiteella, joka sisältää vain vähän kosteutta. Valinta kannattaa tehdä myös riippuen hiukan siitä, missä ja miten kauan ulkoilet, sekä ihosi laadusta.

Etenkin pakkasilla on hyvä muistaa, että voidetta levitetään ennen ulosmenoa hiukan ohuemmin ja mikä tärkeintä, riittävän ajoissa (vähintään noin 15-20minuuttia) ennen ulkoilua.

 

Tämän talven ykköskosteuttajaksi itselleni on ollut (meillä on myös ollut lunta ja pakkasta, ainakin välillä ja tuulta sekä viimaa sitäkin enemmän) 🙂 Vedetön, tehokosteuttava ja suojaava 24h kasvovoide. Lue lisää…

 

Ajoissa iholle levitys, koska muuten voiteet (etenkin vesipitoiset) helposti pakkasella jähmettyvät ihon pintaan ja se taas edistää paleltumista, sekä pahimmillaan paleltumia. Sillä iho hikoilee ja hengittää koko ajan voiteen alla ja hikoilu kylmentää ihoa.

Ihanne on, että etenkin pakkasella ulkoilun jälkeen puhdistat ihon lempeästi alkoholittomilla tuotteilla, sekä levität ihotyyppisi mukaista rauhoittavaa ja kosteuttavaa voidetta.

Mikäli oikein urheilet kovilla pakkasella ulkona, on hyvä muistaa myös jotain tekstiilisuojaa kasvojen edessä tai käyttää vaikka esimerkiksi commandosuojahuppuakin, kasvojesi ihon suojana.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

 

Kevät

Luonto sekä ihmisetkin heräävät keväisin kuin talviunesta kun päivien valoisuus pitenee ja ilmatkin alkavat lämmetä. Jotain mitä koko pitkän talven ja päivien valoisuuden lyhyyden jälkeen odotamme, kun kehon hormonitoiminta ja aineenvaihduntakin virkistyy luonnon heräämisen myötä.

Toisilla meistä energian palaamisen sijasta, usein tulee kevään myötä myös niin sanottua kevätväsymystä. Keväisin olisikin hyvä talven jälkeen puhdistaa kehoon kertyneitä kuona-aineita, sekä sisäisesti, että ulkoisesti.

Lisää ulkoilua ja raitista ilmaa päivittäin, valon lisäännyttyä ja ilmojen alettua lämmetä. Piristää kyllä mieltä kun keho on alkanut jälleen tasapainottua ja tottua ihananihanaan ja koko talven kaivattuun, alkavan kevään valoon.

Sekä tärkeintä, kuten ympäri vuoden, muista ravita myös kehoasi monipuolisesti, jotta kehosi saa joka päivä tarvitsemiaan ravintoaineita sekä polttoainetta!

 

Yleiskunnon ylläpito ja hoitaminen keväisin

Kuten jo mainittu, liikuntaa kannattaa ehdottomasti lisätä ja on myös helppokin päivien pidennettyä – edes pieni päivittäinen iltalenkki.

Viikonloppuisin tai muulloin vapaapäivinä tunninkin verran ulkoilua, on se sitten kävelyä, juoksua tai vaikkapa sauvakävelyä, mikä erinomainen saada myös lenkkeillessä raittiissa ilmassa, paremmin talven aikana jumiutuneet someolkapäät ojennukseen tulevia kesätoppeja varten. 🙂

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon? Aisti kauneus ja hyvä olo
Tämä värinäky talven jälkeen, ilahduttaa ulkoillessa aina takuuvarmasti mieltä 🙂

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

 

Kesätopeista puheen ollen, kun myös vartalonmuokkaus on aloitettava ajoissa uutta rantalookia varten. Etenkin jos talven pimeydessä on omasta kunnosta huolehtiminen ja kilojen hallussapitokin päässyt, kuin varkain herpaantumaan…

Samoin kuten jo mainittu, terveellinen ja ravintorikas ravinto on sovitettava omaan kulutukseen sopivaksi ja huolehdittava tosiaan riittävästi vitamiinien ja hyvien rasvahappojen saannista. Niistä on aina etua kuitenkin myös piristyksen ja ihon hoidonkin puolesta, myös kilojen hallintaan sekä tasapainotukseen.

Yksi ehdoton suosikki itselläni on ihonhoidossa, mitä koitan muistaa ympäri vuodenkin päivittäin (tavoite) tehdä on kuivaharjaus. Sillä saat ihmeitä aikaan helposti sekä reippaasti ihon lisäksi, myös aamuisin oloosi piristystä, ympäri vuoden. Siksi kannattaa ehdottomasti muistaa tehdä myös talvisinkin.

Kuivaharjauksella saat kehon verenkiertoa elpymään sekä elimistöä puhdistumaan. Helpoin tehdä on aamuisin, ennen aamusuihkua ja muistathan aina, että suuntaat liikkeet “sydämen suuntaan”. Pian jo huomaat, että ihosi on superpehmeä sekä tasainen, ilman karheutta, hilseilyä sekä pintakuivuutta!

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?
Kyllä näitä odotellaankin jo alkaviksi 🙂

 

Ihon hoito keväisin

Keväisin ilmasto on ihollesi ihanteellisin, kun sisä- ja ulkoilman välillä ei ole enää niin suuria eroja. Älä kuitenkan väheksy ihon kosteustasapainon ylläpitämistä ja säilyttämistä, kevät on myös tärkeää aikaa valmistella ihoasi kesän auringonottoon sekä vartalon hoitoihin jo keväisin ja myös kesällä.

Ihon kotihoidoissa on tärkeää ja hyvä ottaa jo mainittu kevyt kuivaharjaus päivittäiseksikin tavaksi aamuisin, sekä unohtamatta kuitenkaan ihon puhdistuksen päivittäistä tärkeyttä ja myöskään viikottaista ihon kuorintaa.

Kosteuttavat tuotteet voit vaihtaa ihon kunnon mukaan, jo myös hiukan kevyempiin antioksidanttipitoisiin sekä kosteuttaviin voiteisiin. Muistathan, että tasaisen päivityksen saaminen vaatii myös säännöllisiä kuorintoja ja kosteutusta sekä kasvoille, että vartalon iholle!

 

Kaunista sävyä ihollasi esimerkiksi ihoystävällisten mineraalimeikkien avustuksella.

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon? Aisti kauneus ja hyvä olo - Everydayminerals
Mineraalimeikit kaikille ihotyypeille Everydayminerals.fi -verkkokaupasta (*)

 

 

 

 

 

 

 

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

Ihon hoito keväisin

Mahdollisten pigmenttihäiriöiden estämiseen, etenkin jos sinulla on taipumusta sekä muutenkin, on tärkeää kuitenkin myös suojata ihoa kevätauringolta, yhtä lailla kuin kesäisinkin. Joka voi ottaa yllättävän äkäisestikin keväällä, talven pimeyden jälkeen kun iho on erityisen herkkä ja arka vielä UV-säteille.

Tämä olisi aina tärkeä muistaa myös talvenkin aikana mahdollisilla etelän lomilla.

Jos sinulla on tarve ja haluat todella päästä kesäksi tuloksiin vartalon hoidossa, on ne paras aloittaa jo siis viimeistään keväällä. Sisältäen hoitoihin kuorintojen ja kosteutuksen lisäksi myös tarvittaessa selluliittivoiteet ja -geelit tai kiinteyttävät vartalontuotteet sekä liikuntaa ja riittävästi hyvänlaatuista ravintoa ja ravintotehosteita.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

 

Kesä

Kesä antaa energiaa, parantaa vastustuskykyäsi ja ennenkaikkea myös mielialaasi. Kesä on myös hoidetulle ihollesi ehdottomasti parasta aikaa.

Raikas ilma, ulkona oleskelu, rentoutuminen sekä kohtuullista auringonottoa D-vitamiinin varastoimiseksi ja kehon elvyttämiseksi parantavat myös ihosi aineenvaihduntaa.

Saavat aikaan usein myös hyvän sävyn, säteilevät silmät ja hymyhuulet. 🙂

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon? Aisti kauneus ja hyvä olo
Kesä on hoidetulle ihollesi parasta aikaa.

 

Ihon hoito kesäisin

Kesälläkin vaikka iho voi usein huomattavasti paremmin kuin, esimerkiksi talvisin, on tärkeää ja hyvästä hoitaa myös huolella. Ennen kaikkea ihon puhdistus on tärkeää kun iho hikoilee ja talineritys lisääntyy lämmön vaikutuksesta.

Kuitenkin vaikka iho ei ole tai tunnu enää niin kuivalta, tarvitsee se silti kosteutusta ja aurinkotyypin mukaista UV-suojaa sekä myös after sun -tuotteita rauhoittamaan ihoa.

VINKKI! Itse rakastan käyttää kesäisin vartalon ihoni kosteuttamiseen kun ei tunnu kivalta, jos on lämmin kesä “hikoilla” kosteusvoidetta, erilaisia vartalon kuivaöljyjä sekä myös after sun tuotteita. Ne ovat aina niin kivan keveitä, helposti levittyvä, kosteuttavia sekä supernopeasti imeytyviä, myös muulloinkin kuin vain auringossa olon jälkeen.

Hoitotuotteet saavat siis olla kevyitä ja hyvästä on, jos sisältävät hoitavien ainesosien lisäksi myös vitamiineja sekä flavonoidejakin, kun ne toimivat iholle antioksidantteina sekä suojaavat ihoa, niin soluvaurioilta ja myös vähentävät auringon UV-valon aiheuttamia vanhentavia vaikutuksiakin.

 

Muistathan huolehtia myös niin käsiesi kuin jalkojesikin ihon hoidosta sekä kesäisin, että talvisin.

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?
Lisäää UV-suoja myös käsillesi ja tarvittaessa jalkapöydillesi, niiden ollessa alttiina auringon valolle.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

 

Ihon hoito kesäisin

Mikäli kesä on kovinkin helteinen ja lämmin, suosi erityisesti silloin viilentävitä ja myös kosteuttavia hoitoja. Älä myöskään unohda silmänympärysalueen hoitoa, auringossa siristely rypistää!

Hyvän silmänympärysvoiteen lisäksi, hyvät, oikean UV-säteiltä suojan antavat aurinkolasit ovat siis todellakin sijoittamisen arvoinen asia. Unohda siis markettihalpislasit, olkoot kuinka coolin makean trendikkäät ja hauskat. Olet saanut vain yhden parin silmiä, pidä siis huolta

Suosittelen lämpimästi, jos haluat kesällä saada hiukan hemmottelua ja edes hetken omaa aikaa, mitä jos kävisit säännöllisesti manikyyrissä ja etenkin pedikyyrissä? Helpottaa kesäsi aikataulua kun aina siistit jalat sekä kädetkin, ja myös kynnet huollettu ja ehkä lakattukin.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

 

Kädet huomataan aina ja kesäisin myös jalatkin ja varpaat, eikä halkeilevat tai hilseilevän kuivat kantapäät näytä sandaaleissa koskaan kauniilta tai edustavilta, vaan päivastoin.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

 

Syksy

Kesän valoisat yöt alkavat pimenemään, pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, myös päiväaikaan alkaa valon määrä vähetä. Tämän myötä myös kesän aikana iholle saatu sävy vähenee. Ulkoilukin vähenee kesäisestä sekä toki arkiaikataulun alkaminen asettaa omat rajoituksensa.

Jos olet kesän helteet vain viilettänyt, ihoasi sen enempiä hoitamatta ja kosteuttamatta, saattaa toisinaan myös yllättää kun iho alkaakin kiristelemään ja kuivumaan, lämmön laskettua ja viileämpien päivien alkaessa.

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta
Tilaa ilmoitus uusimmasta blogipostauksesta

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?

 

Ihon hoito syksyisin

Kuten jo mainittu, saattaa hyvinkin olla, etenkin jos ihon hoito ei ole kuulunut kesärutiineihin, että iho voi myös voida joko hyvin, tuntua vielä “ihan ok” tai on jo kuiva ja jopa hiukan hilseileväkin. Hoito ja tuotteet on tärkeää soveltaa ihon kunnon mukaan.

 

Lue myös tämä: Miksi hoitaisin ihoani ja mikä siinä on tärkeintä…?

 

Esimerkiksi rasvainen iho saattaa olla myös kesän jäljiltä kovinkin “tukkeutunut”, täynnä mustapäitä sekä muita epäpuhtauksia. Tai helteiden jälkeen, viilenevien ilmojen myötä, kesällä vielä normaalin tuntuinen iho alkaakin jo pian syksyn saavuttua kiristellä.

Ihon sävy vaalenee ja samenee rusketuksen hävitessä. Älä kuitenkaan vähättele koskaan tai unohda ihosi säännöllisen kuorinnan tärkeyttä. Se ei vie päivetyksesi väriä, vaan päinvastoin, kirkastaa ihoasi ja normalisoi sen toimintoja ja tuo ihollesi kaivattua energiaa.

Kosteusvoiteetkin voivat olla edelleen toki kevyempiä ja myös energisoivia, muista kokeilla myös syksylläkin vaihtoehtona erilaisia kuivaöljyjä vartalollesi tai vartalogeelejä, jos niiden kosteuskyky vain vielä riittää.

Kesällä liiallisesta auringosta kärsinyt iho hyötyy myös öljymäisistä tuotteista ja vartalohoidoista. Myös muista rauhoittavia ja kosteuttavia ainesosia sisältävistä tuotteista, sekä ehdottomasti erilaisista antioksidanttipitoisista voiteistakin.

Vartalonhoidot, myös sarjahoitoina kauneushoitoloissa, kesänkin jälkeen ovat erinomaisia ja usein tarpeellisia ihon ja kudosten kuntouttamiseksi. Sekä saahan siinä hyvin rentoutumista kesän jälkeen, syksyn arjen rutiineihin yrittäessä jälleen palautua. Ota ja suo siis hetki itsellesi 🙂

 

Yleiskunnon ylläpito ja hoitaminen syksyisin

Syksyn parhauden värikylläyden ja ruskan koittaessa, muista ehdottomasti hyödyntää värit myös ruokalautasellasikin. Se on tärkeää, kuten kautta vuoden syödä monipuolisesti ja ravintoainepitoisesti. Syksyllä hyödynnä satoa, kauniita ja terveellisiä kotimaisia kasviksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja sekä sienisatoa.

Ne antavat myös ihollesi kaunista hehkua sekä kerryttävät syysflunssille ja vielä talvellekin tarvittavaa vastustuskykyä. Syksyn kotimaiset vihannekset ja kasvikset sekä marjat, sisältävät paljon terveellisiä ja päivittäin kehosi ja ihon solutoiminnalle välttämättömiä, vitamiineja, hivenaineita ja kuituja.

Kesälle ja myös kesän aikana saavutettua hyvää kuntoa, on tottakai saatava säilymään ja ylläpidettyä myös syksyllä tulevaa talvea varten, joten päivittäistä ulkoilua ei kannata, mahdollisista syksyisistä sateistakaan huolimatta unohtaa.

Tutustu ja varaa paikkasi myös syksyisin alkaville paikkakuntasi ryhmäliikuntatunneille ja/tai kuntosalille.

 

“Take care of your body. It’s the only place you have to live.

– Jim Rohn

 

Miten eri vuodenajat vaikuttaa ihonhoitoon?
Esimerkiksi Bambuvaatteet ovat ihanteellisia, luonnostaan antibakteerisia ja sopii myös herkkäihoisille. Bambu on myös erittäin imukykyinen kangas. Jopa 60% parempi kuin puuvilla (*)

 

Jatka siis energisenä ja hyvinvointia sekä positiivista energiaa täynnä, seuraavaan sesonkiin Sen jälkeen tulee aina uusi.

 

Pinnaa postaus Pinterestiin niin löydät sen myös myöhemminkin.

Kiitos, kun jaat kavereillesi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *