Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria? Tuntuuko sinustakin, etenkin näin kun nyt kevätaurinko, vaikka vielä maaliskuun “talvessa” ollaankin, jo pilkahtelee ja parhaimpina päivinä niin poutaisen kirkkaasti, että ihosi ei vaan hehku sekä on myös ehkä sävyltään hieman nuutunut ja samea?
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Jotta ihostasi tulisi pehmeämpi ja heleämpi, nuutuneen ja samean ihon säännöllinen kuoriminen on suositeltavaa ihon niin ulkoisen, että sisäisenkin hyvinvoinnin kannalta. Ihosi pinta pehmenee ja tasoittuu, joten sameaa ihoa kannattaa helliä säännöllisellä kuorinnalla.
Kuorinnan tarkoitus on poistaa ihosi pinnalle kerääntyneitä kuolleita ihosoluja, jotka tekevät ihosi pinnasta samean ja epätasaisen. Vaikeuttaen myös muiden hoitoaineiden imeytymistä: ihosi saattaa myös tuntua aika ajoin karhealta ja/tai hilseilevältä.
Kuorinta poistaa iholtasi ylimääräisen jo kuolleen ihon pintasolukerroksen (str. corneum), jotta ihosi olisi jälleen pehmeämpi, kimmoisampi sekä myös heleämpi. Ihosi kuorinnan säännöllinen tekeminen edesauttaa myös siinä, ettei ihosi tukkeudu yhtä helposti.
Lue myös: Miksi hoitaisin ihoani ja mikä siinä on tärkeintä…?
Mitä kuorinnalla tarkoitetaan?
Ihon normaalin sarveistumisprojektin tuloksena epidermiksen (orvaskesi) pintaan kerääntyy säännöllisesti kuolleita ihosoluja, jotka hilseilevät huomaamattomasti pois. Noin 0,05-0,5 grammaa on normaali päivittäinen ihon hilseily.
Lapsilla tämä hilseily on vielä nopeampaa ja se syy miksi heidän ihonsakin on vielä persikkaisen ihanan pehmeä. 🙂
Vuosien kuitenkin kuluessa, jo noin 15-18 vuotiaasta lähtien, sarveistumisprosessi hidastuu ja iho alkaa näyttää myös himmeämmältä, kuivalta ja jopa väsähtäneeltä. Eli hoidoksi tarvitaan jo ihon kuorintaa eli exfoliaatiota.
Millä ja miten kuorinta kannattaa tehdä?
Ensinnäkin, tiesithän?
Iso osa meriin päätyvästä mikromuovista on peräisin kosmetiikasta.
Monien kuorinta-aineiden, etenkin tavanomaisessa kosmetiikassa, pikkuruiset rakeet ovat muovia. Ne päätyvät tuote käytön myötä purnukastaan ensin lavuaariin, sitten jätevesiin ja lopulta kaloille ja merilinnuille ruuaksi. Etenkin kalojen myötä myös sitten usein ihmisenkin vatsaan.
Miten siis sinä voisit kuoria ihoasi ympäristöystävällisemmin?
Helpoin tapa on valita sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikassa mikromuoveja ei käytetä lainkaan.
Lue myös tämä: Harkitsetko luonnonkosmetiikkaan vaihtamista? Tässä 10 hyvää syytä
Sopivaa kuorinta-ainetta valittaessa olisi tärkeää lisäksi myös kiinnittää huomiota aina myös siihen, että tuote vastaa oman ihosi yksilöllisiä tarpeita. Onko sinulla kuiva, rasvoittuva vai herkkä iho? Nyrkkisääntönä hyvä on se, että mitä herkempi iho on, sitä hellävaraisempi kuorinta-aine kannattaa valita.
Kuorinnan kanssa kannattaa olla aina herkkä otteissaan: kovin ottein hankaaminen voi vaurioittaa ihoasi. Muista myös, että kasvoille ja vartalolle on omat kuorinta-aineensa. Postauksessa pian sinulle lisää myös ekologisista luonnonmukaisista vartalokuorinnoista!
Kuorintojen jälkeen, iho kannattaa aina kosteutta hoitovoiteilla-, seerumilla ja/tai naamiolla, kun ihosi on valmis kuorinnan jälkeen tehokkaammin vastaanottamaan ja hyödyntämään niiden tehot.
Lue tästä: Onko seerumin käyttö tarpeellista?
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Kuorinnan vaikutus
Kosmeettisen kuorinnan epäsuorat vaikutukset ihollasi:
- Ihohengitys paranee
- Ihosi solumuodostus aktivoituu, joten myös sen uusiutuminen nopeutuu
- Komedojen eli mustapäiden muodostus estyy, koska ihosi kuorinta poistaa ihosi pinnalta epäpuhtauksia
- Ihon verenkierto elpyy
Kuorinnan välittömät vaikutukset ihollasi:
- Ihosi puhdistuu perusteellisemmin ja jo kuolleet ihosolut irtoavat sen pinnalta
- Komedot eli mustapäät vaalenevat
- Ihostasi tulee kirkkaampi ja sileä
- Ihosi pinta pehmenee, ja myös rypyt näkyvät vähemmän
- Ihosi väri paranee
- Rusketuksesi sävykin paranee! (Sekä kuoritulle iholle aurinkokin ottaa tasaisemmin, laikukas päivetys ei vaan näytä yhtään hyvältä 😉 )
- Meikki- tai värivoiteesi leviää tasaisemmin sekä pysyy myös kauemmin ihollasi
Sopiiko kuorinta kaikille ihotyypeille?
Kuorinta sopii periaatteessa melkein kaikille ihotyypeille, etenkin kun kuorintaan käytettävä aine on valittu oikein ihotyypin mukaisesti sekä mahdollinen ihosi herkkyys on huomioitu.
Kuorinta on suositeltu myös aina ennen kesän auringonottoja ja itseruskettavien käyttöä tai ennen suihkurusketusta, jotta rusketuksesta tulisi tasaisempi. 🙂 (Solariumissa toivottavasti kukaan teistä ei enää käy, mikäli sinulla ei ole ihosairaudellista perustetta siihen.)
Huolehtithan myös ihotyypillesi riittävästä UV-suojasta, aina!
Muista jatkaa kuorintoja aina säännöllisesti myös sen jälkeen kun ihosi on jo päivettynyt kun se EI kuluta päivetystäsi pois, vaan päinvastoin parantaa sen sävyä, kun ihosi ei kuivuessaan kuolleen ihosolukon myötä pääse harmaantumaan.
Riittävä kosteutus ihotyyppisi mukaisesti on kuitenkin välttämätön, pelkkä kuorinta, auringonoton lisäksi saattaa myös saada ihosi kuivumaan ja “harmaantumaan” uudelleen sen myötä. Kuivan kalansuomuinen iho kun ei koskaan kauneimmalta näytä. 😉
Kuorit tai et, päivetyksesi joka tapauksessa kuluu ja hälvenee pois, ihosolujesi uusiutumisen myötä noin 4 viikossa.
Miksi et siis pitäisi päivetystäsi kuorinnan lisäksi ennemmin kauniin heleämpänä ja ihoasi hyvin kosteutettuna, ilman harmahtavan pintakuivaa lookia, esimerkiksi niin sanotuilla après = after sun -tuotteilla tai muilla vartalon ihon kosteuttajillasi?
Kuorinnan vasta-aiheet
Kuorintaa ei koskaan suositella, mikäli ihosi ei ole terve ja vasta-aiheina voi esiintyä myös, esimerkiksi:
- ärtynyt iho
- psoriasis
- rosacea tai teleangiektasia
- erilaiset ihottumat sekä ihon mahdolliset infektiot
- perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma
- ohut, erittäin kuiva ja arka iho
- aktiivinen herpes kasvoilla
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Kuinka usein ihoa sitten saa kuoria ja kuinka usein on liikaa?
Ihon kuorinnan tarve vaihtelee ja siihen vaikuttavat myös ihotyyppisi, ikä, ympäristö, ilmasto sekä vuodenaika.
Nyrkkisääntönä, mikäli ihossasi ei ole vasta-aiheita kuorinnalle ja hieman käytettävästä tuotteestakin riippuen, voi kuitenkin pitää, että normaalia ihoa voidaan kuoria noin kerran viikossa.
Kuivalle iholle kuorinnan voi tehdä, hieman vuodenajastakin ja myös tuotteesta riippuen, kerran tai kaksi kuukaudessa ja rasvaisemmalle ihotyypille tuotteesta riippuen, jopa parikin kertaa viikossa, etenkin kesäisin.
Moni saattaa sortua kuorimaan ihoaan myös liikaakin ja liian usein uskoen, että se tuottaisi enemmän tuloksia. Liiallinen kuorinta tosin aiheuttaa useasti vain sen, että ihon kunto heikkenee, iho ärtyy ja altistuu tällöin myös entistä herkemmin esimerkiksi auringon UV-säteilyn aiheuttamille vaurioille.
Ylikuoriminen voi aiheuttaa myös ihossa tulehdusreaktion ja ihosi ikääntymisprosessi voi myös tällöin nopeutua.
Välillä kuorimisesta siis voi ja pitää, pitääkin välillä myös taukoja. Ihon luonnollinen uusiutumisprosessi kestää noin 28 päivää. Ihotyypistäsi riippuen, sitä ei kannata jatkuvasti häiritä ja kuoria. Ihosi ei siis joudu kuitenkaan pilalle, vaikka välillä sinulla jäisikin, muutamiakin kuorintakertoja välistä. 🙂
Merkkejä ihon liiallisesta kuorimisesta:
- Ihosi kuivuu normaalia herkemmin
- Tietyt ihonalueet punoittavat, kutisevat ja hilseilevät
- Ihosi tuntuu aralta ja myös herkältä
- Iho tulehtuu ja ärtyy
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Minkälaisella tuotteella olisi sitten hyvä kuoria?
Kuivalle sekä myös vanhemmalle iholle suositellaan AHA&BHA-kuorintoja, jotka ovat ilman karkeita kuorintarakeita. Ne soveltuvat usein myös arallekin iholle, kun tuote ei sisällä usein ihoa ärsyttäviä mekaanisia rakeita.
Ihon mahdollinen ärtyminen kuorinnan jälkeen, johtuu usein myös siitä, että ihohuokosiin on jäänyt vielä kuorivia rakeita. Kuorinta-aineen huolellinen poisto siis vedellä on tärkeää, samoin kuin se, että ihosi on myös ennen kuorintaa puhdas sekä rasvaton (ilman kosteusvoidetta).
Rasvaiseen ihoon (toisinaan myös normaalista kuivempaankin) saattaa toisinaan tulla säännöllisen (suositus, kaikki ihotyypit, ihotyypin mukaisesti), kuorintakuurin alussa lisää epäpuhtauksia, mutta MUISTA! ilmiö on vain tilapäinen, niin sanottu positiivinen merkki, että ihon toiminnot elpyvät ja iho puhdistuu epäpuhtauksista.
Kaikkien kuorinta-aineiden käytössä on aina noudatettava annettuja ohjeita, myös parhaimman tehon ja hyödyn saadaksesi. Kuorinnan jälkeen ihosi kaipaa aina myös runsaasti kosteutta ja rasvaa tai naamiota, ihotyyppisi mukaisesti.
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria? Tässä ainakin + 5 hyvää syytä
Tässä koosteena nyt tiivistelmää, jo käsitellyistä aiheista sinulle, ole hyvä
1. Miksi ihoa kannattaa kuoria?
– Ihosi uusiutuu koko ajan ja kun uutta ihosolukkoa syntyy, vanha ja kuollut solukko nousee ja kertyy ihosi pintaan. Tehden ihostasi samean, epätasaisen ja hilseilevän ja estää myös voiteiden tehokkaan sekä tasaisen imeytymisen.
Riippumatta siitä, onko voiteesi edullista vai kallista, luonnonkosmetiikkaa tai tavanomaista kosmetiikkaa, selektiivistä tai päivittäiskosmetiikkaa. Kotimaista tai ulkomaista, ihan sama.
2. Milloin ihon kuorinta on parasta tehdä?
– Kun ihosi on lämmin, esimerkiksi kauneushoitolassakin kosmetologi kuorii ihosi vasta, kun on ensin höyryttänyt sen lämpöiseksi, saadakseen ihohuokosesi avautumaan. Niin käy siis esimerkiksi lämpimässä suihkussa tai jos sinulla on sauna, saunassa ennen kuorintaa.
Muista sama kuin uimahallissa on sääntö, saunaan aina ensin suihkun ja peseytymisen kautta!
Lue lisää tästä: Miten aloitat kasvojen ihonhoidon puhtailla luonnontuotteilla?
Pese siis hiet ja meikit ynnä muut liat AINA iholtasi ensin pois, jotta ihosi on puhdas kun menet löylyhuoneeseen! Ihohuokosesi avautuvat lämmössä ja saa jo ihon lämpeämisen ja höyryyntymisen myötä, epäpuhtauksia iholtasi nousemaan ylöspäin.
Löylyn tai lämpöisen (ei kuuman) suihkun jälkeen, kuori hellästi jo ennalta puhdistettu ihosi.
Hiero kuorinta-aine kostealle iholle (hieman kuorinta-aineesta riippuen, noudata aina ohjeita, parhaimman tehon saadaksesi), niin kuolleet ihosolusi irtoavat helpommin. Tehosta rakeiden vaikutusta kevyillä pyörivillä liikkeillä.
ÄLÄ KOSKAAN HANKAA VOIMALLA, ei tehosta yhtään kuorintaasi, vaurioittaa kyllä ihoasi ja pahimmillaan myös arpeuttaa.
3. Miten kovaa ihoa sitten voin ja kannattaa kuoria?
– Kuten yllä jo mainittu, älä hankaa tai hinkkaa, ei tehosta. Saatta jopa pahimmillaan mahdollisen ihon pinnan vaurioitumisen lisäksi vain “lintata” takaisin ihoon poistossa olevat epäpuhtaudet ja aiheuttaa myös tulehduksia. Sellaista et varmasti toivo tapahtuvan? Muista aina, ihosi rakastaa hellää kosketusta
Kuorinta ei siis ole voimalaji! Muista myös kuoria esimerkiksi kyynärpäät, kantapäät, päkiät ja toisinaaan myös polvet, jos ovat päässeet enemmän kovettumaan, mutta ei niihinkään silloin mitään turhaa voimaa kuorintaan tarvita. Muista erityisesti näiden alueiden, jos kuivemmat, myös tarkempi kosteutus, yleensä myös hiukan täyteläisemmällä ja paksummalla voiteella.
Kämmenet tykkää myös kuorinnasta kun aina ovat käytössä ja lukuisia, lukuisia kertoja vesipestään päivän aikana. Kämmenselkä, missä iho ohuempi, ole kuitenkin taas hiukan hellempi ja muistaa kosteuttaa huolellisesti (useasti päivässä, vielä parempi. 🙂 )
Kätesi kun ikääntyvät ulkoisesti sinussa ensimmäiseksi ja ovat aina esillä, sekä huomataan näin myös aina. 🙂
4. Millainen kuorinta on sopiva?
– Kuivalle sekä myös vanhemmalle iholle suositellaan entsyymikuorintoja, jotka ovat ilman karkeita kuorintarakeita. Ne soveltuvat usein myös arallekin iholle, kun tuote ei sisällä usein ihoa ärsyttäviä mekaanisia rakeita. Rasvaisemmille ihoille valitaan usein enemmän karkeampia rakeellisia kuorinta-aineita.
Ihon mahdollinen ärtyminen kuorinnan jälkeen, johtuu useimmiten siitä, että ihohuokosiin on jäänyt vielä kuorivia rakeita tai kuorinta-ainetta, esimerkiksi entsyymikuorinta-aineissa, kuoriva ainesosa on usein AHA-hedelmähapot tai vastaavat, jotka voivat poltella iholle jäätyään.
Kuorinta-aineen huolellinen poisto siis vedellä on tärkeää, samoin kuin se, että ihosi on myös ennen kuorintaa jo puhdas sekä rasvaton (ilman kosteusvoidetta).
5. Voinko kuoria ihoani liikaa?
– Nyrkkisääntönä, mikäli ihon kuorinnalle ei ole vasta-aiheita ja hieman käytettävästä tuotteestakin riippuen, voi kuitenkin pitää, että normaalia ihoa voidaan kuoria noin kerran viikossa.
Kuivalle iholle kuorinnan voi tehdä, hieman vuodenajasta ja käytettävästä tuotteesta riippuen, kerran tai kaksi kuukaudessa ja rasvaisemmalle ihotyypille tuotteesta riippuen, jopa parikin kertaa viikossa, etenkin kesäaikaan.
Kaikkien kuorinta-aineiden käytössä on aina noudatettava kyseiselle tuotekäytölle annettuja ohjeita. Kuorinnan jälkeen ihosi kaipaa myös runsaasti kosteutta ja rasvaa tai naamiota, ihotyyppisi mukaisesti, ihon eheytymiseen kuorinnan jälkeen.
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Tekisitkö itse kotikuorinta-aineen vartalonihollesi?
Luonnonkosmetiikka kuorintoja voit tehdä helposti myös itse, esimerkiksi suolasta ja öljystä.
Nimenomaan vartalon iholle kotitekoiset luonnonmukaiset kuorinnat käyvät hyvin. Kasvojesi herkemmälle iholle, ne ovat kuitenkin usein kaikille ihotyypeille turhan karhean kovia, että jätä rakeiset suola tai sokerikuorinnat vain vartalosi iholle.
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Öljy kosteuttaa ihoa, eikä kuorinnan jälkeen tarvitse laittaa usein enää välttämättä, ihotyyppisi janoisuudesta riippuen, erikseen kosteusvoidetta.
Hyvä perusohje vartalonkuorintaan, jota voit helposti soveltaa, makusi sekä käytettävissä olevien “raaka-aineidenkin” mukaan
Esimerkiksi sekoittamalla näitä aineksia:
- suolaa tai sokeria (suolasta esimerkiksi hyvä, rouheinen merisuola tai ruususuola ja samoin sokerista, vähän isompi rakeista)
- kylmäpuristettua kasviöljyä, kuten oliivi-, manteli- tai kookosöljyä
- sitrushedelmästä puristettua hedelmämehua ja myös hedelmälihaakin voi pusertua hieman mukaan, niin saat ihollesi hiukan kirkkautta tuotteesta, sekä kauniin raikasta väritystä tuotteeseen.
- hunajaa, kuivattua savea tai vaikka vaniljatangon sisuksen ja myös kuivattuja muserrettuja ruusunterälehtiäkin.
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Muista kuitenkin, etenkin jos innostut puristamaan enemmänkin sitrushedelmiä kuorintaasi, että iho voi jonkin verran toisilla punoitella. Sen täytyy kuitenkin mennä ohi
Jos ihosi reagoi oikein voimakkaasti sitruksista niin muista kuitenkin, että itse hedelmistä puristetussa hedelmämehussa ja -lihassa, ei varsinaisia AHA- happopitoisuuksia kuitenkaan ole. AHA eli Alfahydroksihappoihin lukeutuvat esimerkiksi glykoli-, maito-, manteli-, omena-, sitruuna- ja viinihappo.
Jos ihosi alkaa kuitenkin kuivumaan, vaikka kuorinnassa on kosteuttavia öljyjäkin mukana, niin muista aina tarvittaessa myös huolellinen vartalon kosteutus, kuorinnan jälkeen.
Muista, että vartalon ihon kuorintaan ovat ehdottomasti hyvät myös kuivaharja ja erilaiset kuorintahanskat.
Sekä ne ovat myös kuorintavoiteita ekologisemmatkin ja edullisemmat vaihtoehdot, mutta kuorintavoiteen hyvä puoli kuitenkin on, että se sisältää ihoa myös hoitavia ja ravitsevia aineita, esimerkiksi kosteutusta.
Kuivaharjauksen jälkeen, ideaali on, että käväiset ensin huuhtaisemassa suihkussa ihosi pinnalta kuoriutunutta kuivaa ihoa ja levität kuivauksen jälkeen itsellesi sopivan kosteutuksen. Kuivaharjaus on myös ihan ykkönen tasoittamaan ihoa sekä myös siloittamaan appelsiini-ihoa, ihosi pinnalta.
Tehosta vielä kiinteyttävällä tai selluliitille tarkoitetulla vartalovoiteella. Säännöllistä liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota tietenkään unohtamatta.
Muista myös, että kuivaharjauksen kaikki liikkeet tehdään aina sydämen suuntaisesti!
Harkitsetko kannattaako ihoa kuoria?
Vai kuoritko sinä ihoasi säännöllisesti?
Tilaa tästä ilmoitus seuraavasta postauksen julkaisusta, kiitos 🙂
(Emme välitä tietojasi koskaan kolmansille osapuolille.)