[postaus sisältää tuotesuosituksia, kaikki affiliatelinkit *merkitty]
Antioksidanttirikas guarana todellakin on tulvillaan mahtia – ja saa kroppasi elivoimaiseen vireeseen! Sekä sisäisesti, että ulkoisesti, miten? Jatka lukemista…
Guarana (Paullinia cupana) kuuluu saippuamarjakasveihin ja on kotoisin Etelä-Amerikan trooppisista sademetsistä. Kasvaa avoimilla paikoilla ja sitä viljellään muun muassa Brasiliassa Manuesin ja Manaun välissä. Puinen, ikivihreä ja kiipeävä köynnöskasvi. Portugalin kielellä Guaraná ja latinaksi Guarana Paullinia cupana.
Guaranan virkistävä ja stimuloiva vaikutus perustuu sen sisältämään luonnolliseen kofeiiniin. Nopeavaikutteinen ja mikä myös kestää noin kaksi kertaa kauemmin, kuin esim. kahvin sisältämän kofeiinin vaikutus.
Guarana – Mitä se on?
Nimensä hedelmä on saanut ainutlaatuisen värinsä ja muotonsa mukaan – avattu hedelmä kun muistuttaa silmämunaa.
Sana warana tarkoittaa vielä “hedelmä, joka on kuin ihmisen silmä”, Sateré-Maué-kielellä. Tästä syystä guarana on niin uniikki ja herättänyt kiinnostusta aina.
Guarana tosiaan tunnetaan sen hedelmistä, joilla on monia käyttötarkoituksia ja hyötyjä. Jo satojen vuosien ajan guaranaa on käytetty muun muassa fyysisen ja henkisen kunnon parantamiseen.
Guaranan hedelmä on noin hasselpähkinän kokoinen. Yksi hedelmä tuottaa yhden violetinruskean, joskus jopa mustan siemenen. Hedelmän kuori on väriltään syvän keltaisesta, punaiseen oranssiin tai ruskehtava, ja sen mustaa siementä ympäröivä hedelmäliha on valkoista.
Guarana ihonhoidossa
Guarana sisältää siis luonnostaan energisoivia ainesosia, jotka pitävät ihosi pirteän näköisenä myös koko pitkän päivän (tai illan). Ihanteellinen, jos ja kun haluat parantaa myös ihosi kuntoa, virkistämällä sitä.
Hyvin tunnettu ainesosa ihonhoidossa, myöskin ulkoisesti iholle erittäin hyödyllisenä raaka-aineena, muun muassa on paljon käytetty esimerkiksi puhdistusaineiden, kasvovesien ja myös erilaisten voiteiden osana. Suosittu ainesosa myös muun muassa selluliittia ja turvotusta lieventävässä kosmetiikassa.
Guaranalla kun on erilaisia tehokkaita antimikrobisia ominaisuuksia sekä antioksidantteja, sisältäen myös muun muassa paljon kofeiinia, pigmenttejä, saponiineja ja koliinia.
Hedelmien ja siementen runsaan antioksidanttisisällön ansiosta, guarana voi siis todellakin auttaa myös hoitamaan ja suojaamaan ihoasi.
Suojaamaan myös muun muassa vapaita radikaaleja vastaan, jotka ovat yleisin syypää ihosi ennenaikaiseen vanhenemiseen, siinä mielessä guarana onkin siten myös erinomainen anti age -hedelmä! Molemmat, sekä sisäisesti että ulkoisesti.
Kun guaranan antioksidanttisten ja antibakteeristen ominaisuuksiensa ansiosta, guarana on luonnollinen suoja ihollesi erilaisilta haitallisilta ulkoisilta tekijöiltä ja myös ihosi tuki taistelua vapaita happiradikaaleja vastaan!
Guaranan käyttö sekä sisäisesti ja ulkoisesti, voikin auttaa siis ehkäisemään myös ryppyjä ja uurteita ihollasi. Sekä säilyttämään ihosi terveyttä, suojaamalla ihoasi paremmin muun muassa ulkoisesti jo mainituilta vapailta radikaaleilta. Kaiken muun, myös ihoasikin piristävän vaikutuksensa lisäksi ja myös sisäisestikin, kehosi solutasolla.
Aistin omasta tuotevalikoimasta löydät guaranaa sisältäviä tuotteita sisäisesti nautittavaksi, tällä hetkellä
[postaus jatkuu vielä suositusten jälkeen…]
ARCTIC NUTRITION Flow Tyrni, alkaen 22,65 €/pkt
100% vegan – Energiaa – rasvanpolttoa – kauneutta
Tyrni on luonnonvaraisista marjoistamme se kaikkein ravintorikkain. Siinä on siis runsaasti ihollesi tärkeitä antioksidantteja ja C-vitamiinia sekä E-vitamiinia, ravintokuitua sekä koko elimistölle ja ihollekin erittäin hyödyllisiä rasvahappoja.
Tyrniöljy onkin todellinen ihmeöljy, myös ihosi hyvinvointiin. Sisältäen ylivoimaisen määrän kaikkia neljää eri rasvahappoa, omega-3, -6, -7, ja -9.
Tyrniöljy edistää näin myös ihosi joustavuutta ja solujen uudistumista, sekä aktivoi kollageenin tuotantoa.
Tyrnimarjaa onkin siteerattu maailman terveellisimmäksi marjaksi.
Tämä pieni, mutta voimakas marja sisältää lähes 200 bioaktiivista ainesosaa!
Lähde: Helsinki Times ja Arktiset Aromit
Flow TYRNI on luontaisen energian ja kauneuden lähde!
sekä ARCTIC NUTRITION Flow Puolukka, alkaen 21,30 €/pkt
100% vegan – Energiaa – rasvanpolttoa – suojaa
Puolukka on marjojen kuningas ja ykkönen antioksidanttien osalta!
Vitamiini- ja kivennäisainepitoisuuksissa, moni muu marja rynnistää puolukan ohi, mutta erilaisten tärkeiden antioksidanttien määrässä puolukka on kuitenkin todellinen supermarja. Kuten kaikki solut, myös ihosolusi rakastavat ja tarvitsevat antioksidantteja.
(HUOM! Tuote on ainakin toistaiseksi pois Aistin vakivalikoimasta, mutta pyydettäessä aisti(a)aistikauneus.fi on vielä tilattavissa).
Guarana on tehokkaampi piristäjä kuin pelkkä kofeiini
Virkeyttä, voimaa, jaksamista
Guaranan hedelmät sisältävät siis runsaasti, jopa neljä kertaa enemmän kofeiinia kuin kahvipavut sekä muita piristeitä (muun muassa saponiinit ja tanniinit), jotka liittyvät myöskin kognitiivisen suorituskyvyn parantamiseen.
Guaranaa onkin jo tutkittu ja tarvitaan vielä lisätutkimuksiakin myös eri kognitiivista hyödyistä, muun muassa muistamisen ja jaksamisen yhteydessä, mutta näyttöä on jo eduista. Guaranan guariinin teobromiini ja teofylliinillä, on lisäksi keskushermostoa stimuloiva vaikutus.
Kasvin siemenet sisältävät 2-4% guaraniini nimistä ainetta, jolla on samat kemialliset ominaisuudet ja virkistävää vaikutusta kuin on myös kofeiinillakin. Puhtaaseen kofeiiniin vain verrattuna, guaranalla on vielä laajemmat ravinto- ja terveysvaikutukset, sillä se sisältää myös guaraniinin lisäksi, useita vitamiineja ja myös kivennäisaineita.
Lue lisää täältä: Miksi eri kivennäisaineet ovat tarpeen ihosi hyvinvoinnille
Guarana ihonhoidossa
Aisti suosittelee muun muassa myös seuraavia guaranaa sisältäviä tuotteita ulkoiseen ihonhoitoon:
[postaus jatkuu vielä suositusten jälkeen…]
Aistin omassakin valikoimassa jo aiemmin olleen, sekä omassa käytössäni edelleen säännöllisesti oleva, ihastuttavan iki-ihana, suoraan Pariisista. Eteerinen, fytoaromaattinen edelläkävijä, Yon-Ka Paris ja Guarana Scrub – kasvojen kuorintavoide.
– Hellävarainen Guarana Scrub – kuorintavoide kirkastaa ja puhdistaa ihoasi mikrohelmiensä avulla (guarana ja ruskea luomuriisi).
– Kasviuutteet rauhoittavat ihoasi ja tekevät siitä silkinpehmeän ja tasaisen. Ihosi näyttää ja tuntuu puhtaalta, raikkaalta ja heleältä, sekä tuntuu myös hengittävän paremmin.
– Vaikuttavat aineet: Guaranasta ja ruskeasta luomuriisistä saatavat mikrohelmet, kasviperäinen glyseriini sekä kurjenpolven, laventelin ja rosmariinin eteeriset öljyt.
– Parabeeniton. 96 % raaka-aineista on luonnollista alkuperää.
Puhdasta ruusuöljyä sisältävä kasvoöljy. Sisältää laajan kirjon aktiivisia aineita, kuten vitamiineja, antioksidantteja sekä tyydyttämättömiä omega 3, 6 ja 9 -rasvahappoja, jotka kosteuttavat, korjaavat ja regeneroivat ihoasi, parantaen sen kiinteyttä.
– Runsaasti ihollesi arvokkaita kasviöljyjä: ruusunsiemenöljyä, mastiksipistaasin kristallista hartsiöljyä, monoï-öljyä, arganöljyä, pellavaöljyä ja buritiöljyä sekä antioksidoivaa guarana, acerola, tyrnimarja, karpalo ja camu camu -uutetta.
– Ravitsee ja uudistaa sekä kiihdyttää toksiinien poistumista iholtasi.
– Vähentää näkyviä ryppyjä ja parantaa myös ihosi kosteustasoa sekä elastisuutta.
Monipuolinen valmiste, joka vähentää mahdollisen hormonaalisen ihoikääntymisen ongelmallisia merkkejä. Perustuu soluproteiinien, eli sirtuiinien tutkimuksiin.
– Erityisesti valikoidut aktiiviset luonnolliset aineet kompensoivat hormonaalisia ihomuutoksia ihollasi, muutoksia, jotka ovat tyypillisiä kypsälle iholle.
– Uudistaa intensiivisesti, kirkastaa pigmentaatioita, silottaa ryppyjä ja ehkäisee kiinteyden menetystä.
– “Kasvibotox” afrikkalaisesta akmella-kukasta stimuloi fibroblastien biomekaanista toimintaa ja vahvistaa kollageenirakennetta näkyvästi, myös kiinteyttäen ihoasi.
– Antioksidoiva efekti saa lisätehoa guarana-, acerola- ja karpalouutteesta.
Guarana ihonhoidossa
Aisti suosittelee myöskin seuraavia guaranaa sisältäviä tuotteita vielä ulkoiseen ihonhoitoon:
[postaus jatkuu suositusten jälkeen…]
- *D’alchémy Essential Body Balm 200 ml, 67,50€ Eteerinen kosteusvoide vartalollesi täyteläisellä koostumuksella ja ravitsevalla, kosteuttavalla ja virkistävällä efektillä. Stimuloi ihosi regenerointiprosessia ja korjautumista samalla suojaten hydrolipidikerrosta.
– Sisältää mandariinin, greipin ja appelsiinin eteerisiä öljyjä sekä guarana-, acerola-, karpalo-, salvia-, mänty- ja rosmariiniuutetta, jotka taistelevat tehokkaasti ihollasi vapaita radikaaleja sekä ikääntymistä vastaan.
– Sis. lisäksi arvokkaita öljyjä ja kasvivoita, jotka auttavat suojaamaan ihoasi mm. saasteilta ja UV-säteiltä!
- *The Organic Pharmacy Firming Body Cream 200 ml, 244,50€ Supertehokas ikääntymistä estävä vartalovoide, joka kiinteyttää ihoasi, vähentää ja ehkäisee ihollasi aurinkovaurioita sekä kosteuttaa guaranan, vihreän kahvin ja kigeliauutteiden avulla.
– Ainutlaatuinen sekoitus aktiivisia aineita, jotka yhdessä sekä puhdistavat ihoasi, estävät rasvan muodostusta ja stimuloivat myös rasvan hajoamista ihollasi.
– Ihosi kirkastuu ja näkyvät väsymyksen ja ikääntymisen merkit vähenevät.
– 75% luomu
– Sopii vegaaneille
- *Eneomey Lip Stimulation 4ml, 32,90€ Stimuloiva ja täyteläinen huulivoide, joka täydentää huulesi samalla suojaten niitä vapailta radikaaleilta ja antaa huulillesi luonnollisen kauniin kiillon!
– Antaa täyteläisen vaikutuksen
– Aktiiviset ainesosat:
A-, C- ja E-vitamiinit.
Guarana
Omega 3 ja 6
Lue myös tämä: Ravinto ja ihosi hyvinvointi, onko merkitystä?
Lue lisää myös tästä: D-vitamiini myös ihosi hyvinvointiin – miksi?
Guarana tukee painonpudotusta
Kuten jo mainittu, guaranassa on paljon kofeiinia, joka auttaa boostaamaan aineenvaihduntaasi 3-11 % jopa yli 12 tunniksi. Nopeampi aineenvaihduntasi tarkoittaa, että kulutat tottakai silloin myös enemmän kaloreita.
Guaranasta on näin ollen siis myös apua kehosi rasvan polttamisessa. Erityinen hyvä hyöty on vaarallisen viskeraalisen rasvan tehokkaasta polttamisesta.
Säännöllinen guaranan käyttö voikin siis auttaa sinua, myös pudottamaan painoasi ja nauttimaan varmasti luonnollisesta energiasta, joka tuo vielä lisäksi lisäpotkua päivääsi!
– muista kuitenkin noudattaa annossuosituksia ja valitse valikoima runsaudesta, aina itsellesi luonnontuote.
Lue lisää tästä: Hyvinvointia luonnosta – Onko käyttämäsi ravinto riittävää?
Guarana tukee sydämen terveyttä
Guaranaa tutkitaan ja on tutkittu paljon sen kiinnostavasta potentiaalista esimerkiksi myös erilaisten sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä, sekä erilaisten tulehdusten ehkäisyssäkin, antioksidanttina, suoliston säätelijänä, masennuslääkkeenä.
Guaranalla kun on myös samanlailla piristävä vaikutus kuten on kahvilla. Miten se vaikuttaa myös kaikkiin jo edellä mainittuihin, sitä en osaa sanoa. Mutta jonkun verran siitä lisätietoa alempana, kun jatkat lukemista…
Otathan kuitenkin myös huomioon, että runsas käyttö niistä molemmilla (kofeiini sekä guarana), voi aiheuttaa kuitenkin myös ylimääräisiä sydämenlyöntejä eli ekstrasystoliaa ja etenkin, jos sellaisiin on ollut taipumusta ja muutenkin. Jokaisella meistä on aina omat tottumuksemme ja tarpeemme sekä myös sietokykymme.
Guaranan kofeiini ja katekiini-antioksidantti siis estävät valtimoidesi kovettumista alentamalla LDL: tä eli niin sanotusti sitä ”huonoa” kolesterolia. Katekiinit taas poistavat kehostasi myös niitä vapaita radikaaleja ja vähentävät tulehduksia.
Hyötyä on löytynyt guaranasta myös jopa lemmenrohtona ja sekä on siis myös erittäin suosittu ainesosa erilaisissa laihdutus -tuotteissa.
Jo kasvin nimikin tulee alunperin guaraní-heimosta, joka on käyttänyt sitä aina myös poistamaan muun muassa nälän tunnetta.
Sen vaikutuksen olen jo itsekin huomannut guaranapitoista tuotetta käyttäessäni, että nälän tunne ei yllätä enään niin nopeasti ja voimakkaasti, sekä myös niin sanottu makeanhimo ja se ärsyttävä pikkunälkä etenkin iltaisin, ovat liki kadonneet ja kaupassa saataan vain katsoa pitkin karkkihyllyä, mutta ei yhtään mitään teekkään mieli tai houkuta, ei edes suklaa…
Ja pitää vain poistua hyllyn välistä, mitään makeata ostamatta koko kauppareissun aikana.
EI ole entisen minäni kaltaista.
Tiivistetysti
Guarana on siis erinomainen superfood, luonnollista lisäenergiaa sinulle tarjoten ja myös erittäin helpon lisäkeinon ja avun luonnollisesti, itsestäsi huolehtimista varten. Kokeilemisen arvoista ehdottomasti, löytyykö myös sinulle oma hyöty ja apu guaranatuotteista.
Guaranassa hyödyt liittyvät siis sen sisältämiin kofeiiniin sekä antioksidantteihin – muista noudattaa kuitenkin annossuosituksia ja valitse valikoima runsaudesta, AINA itsellesi luonnontuote.
Guaranaa käytetään paljon muun muassa liikalihavuuden hoidossa, urheilullisen ja henkisen suorituskyvyn lisäämiseen ja piristävänä aineena.
Se saattaa vähentää myös sydänsairauksien riskiä alentamalla LDL: ä ja runsaasti antioksidanttipitoisena, on hyvästä parantamaan myös ihosikin terveyttä, parantamalla ja lisäämällä muun muassa sen kimmoisuutta, kirkkautta ja vähentämällä esimerkiksi ryppyjäsi.
Tutkimuksia guranan esimerkiksi kognitiivisista vaikutuksista tarvitaan kuitenkin vielä lisää, mutta erittäin lupaavia hyötyjä on kiistämättä jo nähtävissä.
Tämän saman olen jo huomannut omassakin henkilökohtaisessa käytössäni ja itselleni parasta kaikessa on ollut muun hyödyn lisäksi, kun jo aika pian luonnollisen guaranapitoisen tuotteen käytön aloittamisesta, kahvi ei vain enää ole minulle maistunut tai edes ole enään tehnyt yhtään mielikään. Saati ollut tarvetta.
Jo yli vuosi mennyt, ei kupin kupillista kahvia, yli 30v. päivittäisen käytön jälkeen, tuosta noin vain Tämä on toki aina yksilöllistä ja kaikille ei näin käy tai ole tarve, mutta itseäni ainakaan kahvin vaihto luontaisempaan ja oikeasti energiaan, ei haittaa yhtään.
Etenkään nyt, kun sivusta vain tarvinnut seurata enää kamalaa kahvin hinnan nousua, on saanut itseni kahvitta entistä onnellisemmaksi. – Emilia